Pääsivu
042 Autiotupa Suomujoen
kaakkoisrannalla noin 1km Taimenlammen laskuojalta
alajuoksuun. Hyvässä
kunnossa 1993,
2005, 2009 6.9.2009 1963 7584390 3536740 Metsähallituksen
huoltama hirsinen Autiotupa jonka on alunperin rakentanut
Suomen Latu. Tuvan takaseinällä kaksikerroksiset
laverit. Yläpedille mahtuu 4 ja alaritsille 6
henkeä. Hyvä pöytä ja kamiina. Ulkona
mukava pieni lippa jonka alle saa rinkkoja suojaan, paitsi
että sen katto vuotaa. Vettä tippui
päälle pitkän sateen jälkeen myös
tuvan pöydän vieressä istuessani (2009). 28.6.93 ". . . Taimenlammelta laskevan puron
kohdalta. Vettä hieman yli polven mutta voimakas
virtaus. Hieman alapuolella olevan pikkusaaren kautta olisi
mahdollisesti päässyt pienemmässä
virtauksessa. Porttikosken tuvan sauna oli jo lämmin
aiemmin kertomani kolmikon toimesta. Odotellessani sen
vapautumista söin ja rupattelin Lankojärvellä
tapaamani Ivalolaisen kanssa. Myöhemmin tuvalle tuli
lisää väkeä siten, että siellä
+ teltoilla oli kaikkiaan 14 henkeä. Iltanuotiolla
kuuli taasen jotakin alueen ja seudun historiasta,
hyvistä kohteista ja muiden kokemuksista. (Huom! Suomun
itäpuoli huomattavasti helppokulkuisempi)." 28.9.2005 ". . . Suomulle laskeuduin polkua
seuraten koska se tietämäni ylityspaikka on juuri
siinä Taimenlammelta tulevan polun kohdalla.
Porttikosken tupa kiinnosti. Jos joutuisi menemään
sillan kautta niin en enään tuvalle koukkaisi.
Hyvältä näytti ylityspaikka, jopa saappaiden
kanssa menemistä harkitsin. Riski olisi ollut kuitenkin
liian suuri. Taukotossujakaan en viitsinyt kastella joten
paljain jaloin virtaan. Roiskeet ylti polviin muuten meni
mukavasti eikä vesikään kovin
kylmää ollut. Siinä ylitystä touhutessa
näkyi yksinäinen kulkija takanani Suomua
seuraavalla polulla.
Lapin
kämpät
Koilliskaira
Porttikoski
![]()

LAPIN
KÄMPÄT
KORTISTO
KARTTA
Kohteen tyyppi:
Kohteen sijainti:
Kohteen kunto:
Paikalla käynti:
Tietoja muutettu
Rakennusvuosi:
Koord. X(P)
Koord. Y(I)
Huom:
Jouni Laaksosen "Autiotuvat" kirjan mukaan kämppä
olisi rakennettu 1952 Suomen Ladun toimesta. Tuvassa olleen
tupakirjan mukaan rakennusvuosi olisi kuitenkin vasta 1963.
Imatran lapinkävijoiden ja Suomen Ladun kartoilla 1961
ja 1958 ei tupaa esiinny joten oikeampi rakennusvuosi on
1963.
Kämpän eteisessä ollut sauna on poistettu
1999 kosteusongelmien takia ja todennäköisesti
myös suuren puunkulutuksen hillitsemiseksi. Nyt se on
tyhjänä varastona esim: rinkoille.Tuvassa on ollut
alunperin piisi (takka) mutta se purettiin huonon
vetämisen takia. Paikalla on kuulemma ollut savusauna
vielä 1970-luvun alussa.
Päiväkirjamerkintöjä:
29.6.93 TIISTAI. "Herätys klo 8.00
pilviä oli kertynyt aamu taivaalle ja tuuli noussut
navakaksi pohjoisen puoleiseksi. Ripeät aamutoimet ja
vieraskirjaan kiitokset terveisistä, jotka olin saanut
Keskolla ja Luirolla tapaamiltani
Riihimäkeläisiltä. . ."
Päivän päätepiste oli vielä
epäselvä. Rahnustin kuitenkin pikkuhiljaa
Porttikosken tuvalle Suomujoen rantoja ihaillen.
Tuvan ovi oli auki ja sisällä istui nuori kaveri.
Osoittautui samaksi jonka olin nähnyt ylityspaikalla.
Hän oli ylittänyt Suomun jossain
lähempänä tupaa. Aika persoonallinen kaveri
nuoresta iästä huolimatta. Kaveri ei ainakaan
ollut mikään Partioaitan varustemannekiini.
Kiitettävää rempseyttä ja kadehdittavaa
suoraviivaisuutta otteissa. Pihalla pieni reppu josta
paistoi reikäleipä. Siinä hän istui
tuvassa, oli saanut kaminaankin tuleen ja rauhallisesti
lueskenteli paksua "Papillonia".
Minä touhusin ja säntäilin sinne tänne
kuin pistoksissa. Sadekin näytti yltyvän.
Päätin kuitenkin jatkaa Siikavuopajan laavulle.
(Olihan se suunnitelman mukainen etappi). Hyvästelin
kaverin joka koko ajan oli istunut rauhallisesti kirjaansa
syventyneenä. . ."