|
11.8.1988 ". . .Loppumatka ennen Muorravaarakan
autiotupaa oli komean mäntymetsän keskellä
olevan polun tallaamista. Muutaman soisen kohdan
jälkeen oli vain saappailla kahlattava Muorravaarakan
joki jonka toisella rannalla oli autiotupa täynnä
märkiä, harhailleita seurakuntanuoria Joroisista.
Sade oli helpottanut mutta yöpymispaikka oli ahdas ja
ankea ilta odotettavissa. Muutaman "mutkan" jälkeen
pääsimme varaustuvan puolelle. Mora puukolla
aukaistiin varaustuvan lukko ja sitten soitettiin
Kiilopäälle ja kysyttiin onko tupa tulevana
yönä mahdollisesti varattu. Kun ei varausta ollut
niin me varasimme ja Joroisten porukan vetäjätkin
mahtuivat sekaan. Maksu hoidettiin myöhemmin normaaliin
tapaan. Kaminan lämmössä
läpimärät (hiestä) vaatteet saatiin
kuivumaan. Kipeytyneiden jalkojen takia päätettiin
viettää pari yötä Muorravaarakalla.
12.8.1988 "Joroisten porukka heräsi noin
klo 8.00. Ja lähtivät noin klo 12.00. Söimme
sinä aikana aamupalan ja siirryimme autiotuvan puolelle
kirjoittamaan tätä. Klo 14.00 pilvet ovat nousseet
ylemmäksi ja taivas kirkastunut, kuitenkin täysin
pilvien peitossa. Lähitunturit ja pirunportti tulleet
näkyviin. 500-1000m tuvalta ylävirtaan on aukea
kivinen jokivarsi josta avautuu hyvät näkymät
Lumikuruun ja Pirunportille sekä etelään
kohti vesipäätä.... jos vaan pilvet
soisi."
13.8.1988 "Herätys klo 9.30. Yöllä hiiret
pitivät hereillä. 12,30 Lähtö
Muorravaarakasta aamupalan ym jälkeen. . ."
24.8.1992 ". . .Ensimmäiset ihmisetkin
yli kolmeen päivään tuli vastaan hieman ennen
kytevää keittopaikan nuotiota. Loppumatka
Muorravaarakan autiotuvalle olikin sitten isojen
mäntyjen kiertelyä ja
mättäältä toiselle hyppelyä.
Tuvalla oli kaksi seinälle ripustettua rinkkaa
sekä metsään asennettu teltta. Laittelimme
lionneesta lihasta ja muusta kuivaemmeestä maistuvan ja
valkosipulille tuoksuvan lounaan. Vaikka hieman väsytti
niin kiipesimmepä Tiuhelmakurun vartta
ylöspäin. Istuimme ylärinteellä maisemia
(Lumikuru, Pirunportti) ihailemassa kun paikalle saapui
ylempää kolme Turkulaista. Hetken rupattelun
jälkeen he jatkoivat "kantamuksineen" alas ja me taasen
poimimme tuokion mustikoita. Alas menimme itse kurun pohjan
purovartta seuraten. Rehevä puronvarsi ja kuru on
ehdottomasti päiväkävelyn arvoinen.
Saniainen, timotei, voikukka, pikkutalvikki, kauniita
pihlajia. Takaisin polulle päästyämme olikin
pian vastassa edellä mainittu Turkulaisretkikunta
selällään kanervikossa. Tuvalle oli palannut
rinkat omistava kaksikko. He olivat käyneet Lumikurussa
ja Pirunportilla. Ilta menikin siinä leppoisasti
rupatellen "Kuivamato Oy:stä" ym. sekä
pussikeittoja laitellen. Varaustupaan tuli Turkulaisten
kanssa 4henkeä ja Autiotuvan puolelle jäimme me 4.
Yöllä kuorsattiin. Illalla kävi
turkulaiskolmikosta "Tupu" piirtämässä
topografikartasta polunpaikkoja ja reittiehdotuksia. Ko.
kartta herätti ansaittua kiinnostusta tuvallisen
verran.
25.8.1992 Tiistai. ". . .
Mökkihöperöt heräilivät, tee ja
puurovedet porisivat. Tupakaverimme suunnistivat harjuksia
kalastamaan Muorravaarakan alajuoksulle, me suunnistimme
kohti pirunporttia. Samoin turkulaiset "Tupu, Hupu &
Lupu", jotka jäivät vielä jälkeemme
haeskelemaan hiekkapohjaista joenylityspaikkaa. . ."
24.6.93 ". . . Pieni patikointi ja olen
nyt Muorran rappusilla. Muorran varauspuolella oli Keskon
kämpällä tutuksi tullut perhe. Tätä
valtion vierasmajaa ei asuttanut koko yönä
muut."
25.6.93 Perjantai "Naapurihuoneen
perheellä oli jälleen sama suunta kuin minun
suunnitelmissani eli Lumikurun kautta Luiron suuntaan.
Päätin tehdä poikkeaman piirustuksista
(minulle vaikeaa) ja koukata etelän kautta. . ."
9.6.1994 ". . .Muorravaarakassa oltiin
hyvissä ajoin kello kolmen maissa. Nuotiopaikalla
muonan laittoa ja varusteiden kuivattelua. Leppoisaa ajan
viettelyä nuotiolla paitsi, että kaikkeen oltiin
osittain tyytyväisiä ja samantien
tyytymättömiä. Laitettiin vielä tuhti
lihariisipata ja ajoissa nukkumaan.
10.6.1994 Perjantai "Pitkään nukutun
yön jälkeen teimme verkkaisesti
lähtöä. Lainasimme varaustuvan keittimiä
kun tytöt täyttivät autiotuvan. Vilkaistiin
vielä kammiinkin ennen kuin porukka oli valmis
lähtöön. . ."
|