Pääsivu
N18 Kämppä Norjan
puolella noin 50m rajalinjalta Nammijärven
koillispuolella. Tunturin laella olevasta rajan mutkasta
353J 1,6km etelään. Palanut 2006 17.11.2009 7676180 3572690 Näkyy MML:n Karttapaikan ja vuoden 2001
topokartoissa. Ei esiinny Norjalaisessa nettikartasta. Joissakin Norjalaisissa nettikartoissa on hieman
etelämpänä Isakvatnet järven
rannalla
merkintä
jonka voi tulkita rakennukseksi. Tuon merkinnän
(N19) kohdalta löysin vain ison siirtolohkareen. 31.7.2006 ". . . Pidin soppataukoa Isakvatnetin
norjan puoleisella rannalla. Paarmoja, itikoita ja tuulta
riitti. Pienen matkan päässä pohjoiseen oli
jälleen Norjan puolella aivan rajan pinnassa tuvan
merkintä. Tällä kertaa myös
suomalaisilla kartoilla. Jätin rinkan rajalinjalle ja
läksin etsimään tupaa. Kovin kivikkoista ja
mättäistä seutua. Kiertelin hetken ja
meinasin jo luovuttaa mutta löysin kuitenkin tuvan
jäänteet. Paikalla vain rakennuksen jäänteitä
jotka on palanut kohtuullisen äskettäin mikä
tarkoittaa ettei kasvillisuus ole vielä valloittanut
palopaikkaa. Ovi on vieressä täysin
ehjänä ja palamattomana. Se viittaisi siihen
että tupa tai sen osia olisi poltettu vasta kun
rakennuksen hylkäämisen tai romahtamisen
jälkeen. Tai sitten tuvasta on tulipalon sattuessa
tultu vauhdilla ulos, niin ettei ole oveakaan ehditty
aukaista ;-). Palasin rajalle ja aloin puuskuttavan nousun
rajalinjaa seuraillen Tsaddervaaralle tai Norjalaisen kartan
mukaan Kolfjelletille. . . . "
Lapin
kämpät
Vätsäri
- Kessi
Kolfjellet
![]()

LAPIN
KÄMPÄT
KORTISTO
KARTTA
![]()
Kohteen tyyppi:
Kohteen sijainti:
Kohteen kunto:
Paikalla käynti:
Tietoja muutettu
Rakennusvuosi:
Koord. X(P)
Koord. Y(I)
Huom:
Paikalla käynnin perusteella sijoittaisin tuvan
pohjoisemmaksi kuin karttamerkintä. Noin 150m
pohjoisempana heti jyrkemmän rinteen alla Suomen
puolella rajalinjalla olevasta lähteestä alkavan
puron kohdalla, n.50m rajasta Norjan puolella olevalla
pienellä kumpareella. Rakennusjäänteet
näkyy rajan poroaidalle kun hoksaa oikeasta kohtaa
katseella etsiä.
Paikalla vain rakennuksen jäänteitä jotka on
palanut kohtuullisen äskettäin mikä
tarkoittaa ettei kasvillisuus ole vielä valloittanut
palopaikkaa. Toisaalta ovi on vieressä täysin
ehjänä ja palamattomana.
Kolfjellet on Norjalaisissa kartoissa tuvan pohjoispuolisen
mäen nimi.
Päiväkirjamerkintöjä: