Pääsivu
125 Rajamiesten
tupa Kapperijärven
rajatuvalta itään Norjan rajalle ulottuvan
jängän pohjoispuolella noin 150m rajalta
länteen. Rajavaaran huipulta noin 950m
etelään. Raunio 2006 09.11.2009 7682750 3572600 Yllättäin vastaan tullut kämppä.
Hieman aiemmin kämpän länsipuolella oli
näkynyt sahattuja vanhoja kantoja joiden olemassa
olemista ihmettelin. Noin3x3m kokoinen hirsikämppä
jonka kaikki seinähirret on vielä paikallaan.
Katto tullut muuten alas mutta kurkihirsi on vielä
ylhäällä. Ovi länteen
jängäälle ja purolle, ovesta oikealla ikkuna
joka on kovin matalalla. Tuvan takaa löytyi yksi
katkennut puusuksi. Hirsien salvokset on aika yksinkertaista
mallia ja poikkeavat perinteisestä Suomalaisesta
rakentamisesta. Mutta on tämä talvilämmin
ollut. "125, Rajavaara, vanha rajavartioston partiomaja joka
jäi käytöstä pois huonokuntoisuuden
vuoksi ja tilalle rakennettiin paikkaan 053
uusi kämppä." (PM 2009).
Tupa ei näy missään kartallani.
Lisää tällaisia. 1.8.2006 ". . . Kapperin tuvalta lähti polku
itään kohti rajaa. Rajamiesten tuvalta rajalle,
niinpä tietenkin. Sitäpä siis seuraamaan.
Hyvä oli polku ja melkein rajalle johti ennenkuin
katosi. Siinä matkalla kiinnitin huomiota muutamiin
kantoihin ja muutama sata metriä ennen rajaa oli enempi
vanhoja sammaleen peittämiä. Rajapään
länsipuolella olevalta järveltä laskevan
puron itäpuolella näkyi tupa, tai pikemminkin
sellaisen jäänteet. Noin 3x3m kokoinen
hirsikämppä jonka kaikki seinähirret on
vielä paikallaan. Katto tullut muuten alas mutta
kurkihirsi on vielä ylhäällä. Ovi
länteen jängälle ja purolle, ovesta oikealla
ikkuna joka on kovin matalalla. Tuvan takaa löytyi yksi
katkennut puusuksi. Rajahistoriaa veikkaan rajan
läheisyyden takia. Olisiko tämä
Kapperijärven tuvan edeltäjä. Hirsien
salvokset on aika yksinkertaista mallia mutta on
tämä talvilämmin ollut. Olin päättänyt siirtyä Norjan
puolelle Føllvannskoialle yöksi. Matkaa ihan
reipas rupeama, varsinkin näin
"luppopäivänä". Ensin olisi vain
kiivettävä Rajavaaralle. . . . "
Lapin
kämpät
Vätsäri
- Kessi
Rajavaara
![]()

LAPIN
KÄMPÄT
KORTISTO
KARTTA
![]()
Kohteen tyyppi:
Kohteen sijainti:
Kohteen kunto:
Paikalla käynti:
Tietoja muutettu
Rakennusvuosi:
Koord. X(P)
Koord. Y(I)
Huom:
Päiväkirjamerkintöjä: