Pääsivu
034 Turvekammi Aiteenjoen
pohjoispuolella jängän takana Kollivaaralta
laskevan puron suulta n.200m pohjoiseen. Honkavaaran
eteläpuolella mäntyrykelmästä noin 100m
etelään. Käyttökunnossa 27.04.2009 7607970 3399600 Vieraskirjan
mukaan paikalliset kutsuvat Honkavaaraksi. Samassa paikassa
on ollut kammi sota-ajasta lähtien. Ensimmäinen
lahosi ja maatui. Toinen 60-luvulla rakennettu paloi
70-luvulla. Tämä kammi on vuodelta 1981 ja tehty
riekon pyyntiä varten. Kiitämme
Peltovuoman miehiä ja olkaamme siivosti. Pieni 2-3
hengen turvekammi. Kunnostusta tehty 2009 talvella. Avotakka
ja maapohja, 2 lautalaveria, ovena vanerilevy. Ei
puuhuoltoa. "Turvekammissa
on sisäpuolella vajaan metrin korkeuteen asti
lautavuoraus. Katto tyypillisesti koivurungoista. Kaksi
matalaa laveria. Hiukan näyttää home
vaivaavan. Piipun peltihormin ympärillä
muurausta." MR 2007. "Aiteenjoen
kammin lautavuoraus on sisältä uusittu vuonna
2009. Kammi on maapohjainen, lautalaverit kummallakin
puolella noin 10 senttiä irti maasta, välissä
noin 35 sentin rako. Avotakka on luonnonkivistä
muurattu, hormin muuraus ulottuu kattoon asti ja hormi
jatkuu peltitorvena ulkopuolella. Vesikatto on
turpeilla peitetty, tunturikoivuista tehty runko. Homeesta
ei ollut mitään merkkiä remontin
jälkeen, eikä ainakaan nyt talvella. Tilaa on
hyvin kahdelle yöpyjälle ja kolmannellekin, jos
laverien välin saa peitettyä risuilla, vaatteilla
tms. Vesivaneerista on tehty hatara ovi. Ei puuhuoltoa."
PS 2009 Talvella
vettä saa Aiteenjoessa olevasta virtapaikasta,
vähän joenmutkassa olevan kosken yläpuolelta.
Lauhalla säällä avoin.
Lapin
kämpät
Pöyrisjärvi
Aiteenjoki
![]()

LAPIN
KÄMPÄT
KORTISTO
KARTTA![]()
Kohteen tyyppi:
Kohteen sijainti:
Kohteen kunto:
Paikalla käynti:
Tietoja muutettu
Rakennusvuosi:
Koord. X(P)
Koord. Y(I)
Huom:
Kammi oli merkitty MML:n vanhemman karttapaikan topokartalle
ilmeisesti hiukan liian itään. Ei
merkintöjä GT-kartoissa tai muissakaan uudemmissa
paperikartoissani. Ei esiinny MML:n karttapaikalla
2009.
Päiväkirjamerkintöjä: