Pääsivu Melonta Retkisatamia Luusniemen laavu

RETKISATAMIA
NAARAJOKI   KYYVESI

LUUSNIEMEN LAAVU

Vanha laavu mutta vielä näytti käyttökuntoiselta. Kulunut ympäristö. Laavun takana tie 100m jota myöten matkaa kaupalle 2km. Kaupalle pääsee myös melomalla mutta matkaa tulee runsaammin.
Laavu edessä on rannan suuntainen laituri ja kapea lahti. Rauhassa saa olla mutta ilta-aurinkoa ei pääse ihailemaan. En tälläkään kerralla yöpynyt.
Vuonna 1994 yövyin teltassa lahden toisella rannalla, siinä pienessä niemessä. Siellä oli tasamaata ja rauhaisampaa kun porukan nuoriso valtasi laavun.


Laavun ympäristöä lahdelta nähtynä. Kuva vuodelta 1994. Laavun ympäristöä on raivattu hieman valoisammaksi kuvan ottamisen jälkeen. Muuten paikka pysynyt samanlaisena.


Laavulla vuonna 1994. Telttapaikkoja niukalti ja itikoita riittävästi, joten laittoivat sisäteltan laavuun.


Laavu vuonna 2007. Ikääntynyt mutta käyttökelpoinen.

LUETTELOON

07/07