|
Autiotupa
|
Kultalan
päärakennuksesta sillallepäin noin 100m.
Aivan rinteen reunalla.
|

Kultalan vanhasta, 1995 palaneesta autiotuvasta kertoo
ruohottunut tasanne Kultalan pihapiirin laidalla.
|
|
Perjantai 3.8.90
Ivalojoen Kultalassa. TÄMÄ ON KAUHEA
TURISTIKESKUS. Empä taida olla täällä
kuin tämän yön.
... Viimeinen kilometri joenranta männikössä
tuntui ainakin kahdelta. Kultala tuli vastaan aivan varkain.
Vilinän aiheutti 22 kanootti ihmistä jotka
shortseissa kulkien kantoivat "juoma" lasejaan
jokapuolella.
Joki on upeassa rotkossa, jonka reittiä pystyi
mukavasti seuraamaan jo kehäpäältä.
Vanha kultalan päärakennus on komiasti punertunut
ja muutkin rakennukset aitta, leipomo, sauna väentupa
hyvässä kunnossa.
Autiotupa-varaustupa on uusi ja runsaassa
käytössä. (Uudenpi siis kuin kulta-ajan
rakennukset). Autiotuvan puolelle sijoitettu
yleisöpuhelin oli 26 ihmisen käytössä
joten hieman häiriötä riitti. Illemmalla, kun
ukkonen alkoi pauhaa ja vettä lorista taivaalta,
lyöttäydyin juttusille yhden sukeltajan kanssa.
Kaveri oli hommissa yhdellä valtauksella jonkin matkaa
Kultalasta ylävirtaan. Menihän siinä hiukan
aikaa kun kaverilla oli kossuakin.
Lauantai 4.8.1990
Herätys ja kiisseli naamaan.
Edellispäivänä harsitut housut jalkaan ja
riippusillan kautta Ivalojoen yli.
|