Taajoslaavulle Taimenlampi Porttikoski Padagova Tuiskukuru Suomunruoktu Kiilopää Kotimatka Toteutunut reitti Loppukommentteja

Ennen matkaa Kesä on mennyt ripeään tahtiin eikä kulkemistakaan ole puuttunut. Silti Lappiin teki mieli. Lomajärjestelyiden ja budjetin niukkuuden takia lähtö oli jäädä kokonaan tekemättä. Kyllähän siinä tippakin jo tuli silmäkulmaan, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Katselin kuitenkin hyllyn päällä ollutta kolikkopurkkia, kalenteria ja Finnairin halpalentoja. Juna oli hylätty kalleuden ja liian pitkän matka-ajan takia. 355 euroa Ivaloon ja takaisin kahdelta hengeltä tuntui kohtuulliselta, joten . . . soiteltiin ja sovittiin. Tilasin netin kautta liput ja vein kolikot pankkiin. Paluuta ei ollut. Reissuromppeet eivät päässeet olohuoneen lattiaa lähemmäs talvisäilytystä edellisen matkan jäljiltä. Saivat jäädä siihen odottamaan uutta pakkaamista. Pari viikkoa jäi aikaa ruokapuolen suunnitteluun ja hankintaan. Anne hankki lainaksi katu- eikun kairauskottavan "Savotta" -rinkan sekä osti sen niin tärkeän makuualustan. Muuten pärjäiltiin vanhoilla kamppeilla. Varusteet oli pakattuna torstai iltana ja kyyti kentällekin varmistettuna. Jännityksen värinää. MH 11.9.2009.
Taajoslaavulle 28.8.2009 Perjantai Ei se mikään kiireinen ja hoppuinen aamu ollut, hyvä niin. En pidä hosumisesta ja kiireestä lähtiessä, enkä lentokenttien toiminnasta. Lentopelkoa ei ole, pikemminkin nautin nousuista ja maisemista. Mutta ne kenttien turvatarkastukset, joidenkin tärkeiden varusteiden hankinnan jättäminen vasta Lappiin ym... Kaasupulloista olin soitellut Kiilopäälle etukäteen ja varmistellut, mutta en oikein vakuuttunut. Minkäs teet? Kiilopäälle oli tarkoitus mennä. Viikko aikaa patikoida eikä suuria haluja ajella linja-autopelillä pitkin Lappia. "Eskelisellä" suoraan kentältä lyhyt rupeama ja 10 euroa. Saariselkä tarjosi tähän väliin mielestäni parhaat edellytykset mukavalle reissulle. Lento Ivaloon 11:25 ja kentällä heti kymmenen jälkeen. Iso halli ja pitkä jono, mutta hyvin ja ystävällisesti hoidettu lähtöselvitys. Turvatarkastus, kädet sivulle ja tsekkaus ettei pommia ole saappaanvarressa. Äh *###!@. Istuttiin kahvilla ja odottelin koko ajan kuulutusta saapua selvittämään keittimen osia tai muuta mukavaa. Ei tullut kuin yleiskuulutus saapua lähtöportille. Kone nousi ja laski aikanaan. Tunnistettiin matkalla Päijänteellä Kelventeen saari, jonka ympäri kuukausi aiemmin melottiin. Saariselän päällä oli puolipilvistä, Ivalon kentällä täysi pilvisyys, vast' ikään oli satanut. Mieli rauhoittui vasta Kiilopäällä, kun sain käsiini kolme kaasupulloa. Ei varustehankintoja näin myöhään saisi jättää, menee matkanteko rauhattomaksi. Ja se perkuleen vaellussauva: ylemmän liitoksen mekanismi on sökö. Muovinen siipimutteri on kadottanut kierteet, ei kiristy. Väkisin survomalla sain riittävän tiukaksi, vaan kuinka käy, kun tulee tiukka paikka ja sauva pettää? No, näillä mennään. (Kesti se koko matkan). Kun vaatteet oli vaihdettu, hiukan vettä pullotettu ja rinkat punnittu, niin lähdettiin. Punnittiin varustus: 18,5 kg Annen ja 23,5 kg Mikon rinkka. Omaani en muista tarkasti. Palatessa painoa oli kuitenkin 18 kg, joten jos lisätään ruokaosuus siihen, niin jotain tuollaista sen täytyi olla. (Kiilopään vaaka valehtelee alaspäin?) Kiilopään huiputuksen ja Luulammen polun olin hylännyt. Suunnattiin Kiilo-ojan vartta, luontopolkua ylös ja harjanteen yli helpompaa reittiä Pessinlammelle, johon oli merkitty tulipakka. Menneellä viikolla on seurattu säätieteilijöiden ennusteita. Taaskin hellekausi jäi taakse, mutta ei nyt mitään katastrofaalisia säitä ole luvattu. Pahimmat sateet osuvat sinne lauantain ja sunnuntain välille. Nyt saatiin kivuta rinteellä auringon paisteessa. Ruska on vielä tuloillaan ja ruskea taitaa muodostua pääväriksi. Kirkasvärisiä koivuja ei näy. Liekö kuivan kesän satoa niin kuin alhaiset vedenpinnat. Eräs tunturista tullut kaveri ehti Kiilopäällä kertoa, jotta oli lampsinut saappaat jalassa Suomusta yli Lankojärven kahlaamolla. Kehotti varaamaan vettä pulloihin kun ylöspäin kiipeää. Kiitos hyväksi havaitusta vinkistä. Ennen Pessinlampea pidettiin pieni maisemienkatselutauko ja alarinteeltä polun vierestä poimittiin kanttarelleja sopan lisukkeeksi. Pessinlampi olikin todella komea -turkoosinvihreä pohja kirkasvetisessä harjurantaisessa lammessa. Tulipaikan penkit tulivat tarpeeseen. On mukava pysähtyä heti alkumatkasta näin nätille paikalle. Oltiin vain nelisen kilometriä Kiilopään keskuksesta, mutta maan kulumisesta keskuksen läheisyyttä ei ainakaan huomaa. Tulia ei tehty. Verkkohäkissä oli kyllä joku pressunriekale päällä, mutta puut olivat märkiä. Eikä ollut edes kylmä. Soppa syötiin ja katsottiin reitti Taajoslaavulle. Merkityt polut tulivat vastaan heti alhaalla laakson pohjalla. Otettiin suunnaksi vihreiden tolppien viitoittama polku. Tähän aikaan illat ovat jo pimeitä ja me läksimme liikkeelle myöhemmin iltapäivällä, joten selkeä polku oli hyvä valinta. Laavun suojaan teki mieli, jos vaikka illalla tai aamulla sataisi. Hyvähän se maasto ja polku oli. Mukavaa mäntykangasta edettiin hyvissä ajoin ja voimin Taajoslaavun uudelle paikalla Kulasjoen pohjoisrannalle. Laavulla ei ollut ketään eikä sen ympärilläkään. Kohtuullisen siisti ja muutenkin mukavan oloinen paikka. Teltta pantiin hetimmiten pystyyn lähemmäs jokea ja sitten iltapalan kimppuun. Väsy painaa matkalaista ja iltatulet lämmittää. Täällä sitä taas ollaan Saariselän maisemissa. On niin hyvä olla.
Taimenlampi 29.8. La Nukuttipa hyvin! Ainakin muistelen niin. Nukahti ainakin nopeasti. Jaloissa hiukan tuntuu eilinen kävely ja niin sen pitääkin. Kaikki paikat ovat kuitenkin kunnossa. Piti eilen lähtiessä laittaa ideal-siteet polviin, varmuudeksi, vaan unohtuipa tietenkin. Joki solisee tuossa vieressä ja taivas on harmaa. Ei ihan sada, mutta melkein. Vetäydytään laavulle aamupalan laittoon. Tuli lämmittää. Pikaisestihan tulet tekee valmiista omista kiehisistä ja kuivista puista. Vanha harjatelttani toimii hyvin tällaisilla reissuilla. Kaksi sisäänkäyntiä ja sisällä on hyvin tilaa kahdelle. Viritin pyykkinarun kattoon ja lenkkiin uuden telttalyhdyn -olipa hyvä! "Ei se kartanoni kovin iso ole, mutta tilukset on laajat." Siinä päivän etapille lähtöä tehdessä saapui ensin pieni sadekuuro, joka pisti vipinää teltan purkuun. Vielä tuli kaksi nuorta miestä Kivipään suunnalta ja jäivät pitämään taukoa. Entisen Taajostuvan suuntaan johtaa mönkijän mentävä ura poroaidasta läpi. Olihan laavu ollut aiemmin sielläpäin ja tarvinnut huoltoa. Pienen köpöttelyn jälkeen oltiin Kulasjoen rannassa, siinä muinaisen saunan kohdilla. Joessa oli kivivalli, mutta katsoin sen niin hankalaksi ja epävarmaksi kulkea, että otin itsekin saappaat jalasta. Annelle joen ylitys oli ensimmäinen ja kengät piti joka tapauksessa ottaa pois. Kahlasin siis jokeen katselemaan reittiä ja syvyyttä. Helpostihan siitä pääsi. Jalat tuli pestyä ja viilennettyä. Taajostupa on palanut 1999. En ole ennen paikalla käynyt raunioita katselemassa. Paikka ja seutu on muuten kyllä tuttu, onhan täällä tullut oltua useasti aiemmin. Laavunkin aikaisempi kohta näkyi vielä siinä jokitörmän päällä. Saunasta ei viitteitä saanut kuin parin tiilen ja rantaviivaan aikanaan laitetun tasaisen uintikiven muodossa. Hyvin peittää heinikko, joka sekin alkaa muistuttaa tavallista rantaheinää. Sauna paloi tai poltettiin noin 20 vuotta sitten. Sään tuhruisuuden ja tuulien takia olin jo aiemmin hylännyt ajatuksen nousta tunturiin heti Taajostuvan takaa. Läksimme siis Kulasjokea alavirtaan, muistini mukaan helpompaa, eli sitä ylempää polkua pitkin. Kivistähän täälläkin oli alussa, vaan hiekkakangas tuli aikanaan vastaan. Matka sujui mukavasti ja juttelemaankin kävellessä pystyi, toki hiukan ääntä voimistamalla. Keloja täällä vielä piisaa, ei tuon Taajostuvan ja sen saunan vaikutus niin mahdottoman kauas ylettynyt. Toki puuta kannoin aikanaan minäkin saunan kiukaan ahnaaseen kitaan. Hatarakin se sauna oli, mutta sauna kuitenkin. Parin kilometrin verran tultiin Kulasjokivartta alaspäin. Oli pilvistä, vaan ei satanut. Hiki kyllä kasteli, mutta sitä ei lasketa. Kun kartan siniset täplät ja maastossa näkyvät lammet oltiin saatu täsmättyä, niin käännettiin kulkusuunta ylöspäin. Noustiin rinnettä männikössä ja osin kalliolla. Lammikoissa oli vettä, mutta muuten oli kohtuullisen kuivaa. Mustikka oli kypsää mutta puolukka odotteli vielä lisää punaa poskilleen. Kaivoslakson joki tuli ajallaan vastaan. Pienen kuuntelun jälkeen koukattiin hivenen alemmas. Saavuttaisiin kosken kuohujen opastamalle, kohtuullisen hyvälle ylityspaikalle. Aivan ei maastokengillä viitsinyt yrittää. Crocsit jalkaan, niillä joilla on. Joku ylittäjä oli luopunut saappaastaan, yhdestä, ja unohtanut sen rantaheinikkoon. Olkoon tämä koski sitten vastaisuudessa yhden saappaan koski. On mahtanut ottaa kupoliin kun saappaan puutteen on huomannut, ehjäkin näytti olevan. Jätimme kullan keltaisen jokivarsiheinikon ja jatkoimme kapuamista Taljapään eteläpuolen satulaan. Hyvää maastoa on mukava kulkea. Tatteja on täällä paljon, täytyy opetella muutama resepti. Nälän jo hiukan kurniessa muistettiin ottaa hedelmäsokeritankkaus. Sitten vain alas Kuivaojalle. Sapuskaa suunniteltiin laitettavan siellä Kuivalammen itäpuolella. Sitä ennen kuitenkin reilumpi sadekuuro pakotti vetämään saderytkyt päälle. Harmitti. Juuri kun oli tarkoitus pysähtyä ja olisi ollut kiva istuskella. Kuivalammen itäpuoli oli möykkyisempi kuin muistin, joten käveltiin pieni matka taukopaikkaa valikoidessa. Pienen tömpyrän päällä seisoi ihminen. Tervehdin, tervehdin toisen kerran ja hämmentyneen näköinen vaeltaja sai vastattua tervehdykseen kolmannella yrittämällä. Siinä oli seisomataukoa pitämässä ja sadevarusteita selvittämässä kaverukset, joista toinen nouti juuri vettä järvestä. Vaihdettiin ne pakolliset, "mistä tulette?", "minne menette?", "minkälainen maasto?" kysymykset. Kun he ilmoittivat jatkavansa matkaa, niin me päätimme jäädä siihen. Paikalla oli pieni tulipaikka ja muutama pölkky istuimeksi. Kaverusten lähdettyä viritin kankaan katokseksi, jos vaikka sadekuuro uusiutuisi. Ei sellainen postimerkin kokoinen riepu ihan mahdottomia suojaa, mutta kyllä se retkikeittiön olisi pitänyt kuivana, vaikka istujan selkä olisikin sateen puolella ollut. Saatiin kuitenkin syödä sateelta rauhassa. Koska Taimenlammelle aiottiin, niin romppeet piti pakata. Ensin kipuamista polkua pitkin tunturin satulaan, jossa hetki istuskeltiin. Viimeinen rupeama oli jyrkempää Lankopään huipulle, jossa arvatenkin taas pääsisi istumaan. On se mukava tuo istuma-alusta. Pikaklipsuilla rinkan selässä ja sieltä helposti alle laitettavissa. Maisemat komistui siinä noustessa koko ajan. Koetin arvuutella näkyviin nousevia tuntureiden huippuja, mutta kerta toisensa jälkeen arvasin väärin. Vasta huipulla, kun kaikki oli edessä, saatoin nimetä tunturit oikein. Hävetti korjailla sanomisiaan, minä sentään niin kokenut... Etelän suunnasta tunki sellaista harmautta, joka kastelee varmasti. Ehdin kuitenkin napsia kuvia niin maasta kuin maisemista. Liiempiä aikailematta lähdettiin Lankopään harjannetta pitkin koilliseen, Kivinokan kylkeä kohti ja sitten alas. Hiukan liian aikaisin alettiin lasku ja jouduttiin jyrkemmälle rinteelle kuin oli aikomus. Satoi tuulen kanssa. Ei niin mahdottomasti, mutta reippaasti kuitenkin ja tauotta. Siinä Taimenlammelle laskevan puron äärellä kulkee polku, hiukan kivinen ja juurakkoinen. Näin sateella liukas ja kurainen. Miten alaspäin vievä kilometrin mittainen polku voi tuntua niin pitkältä! Taimenlampi oli tihkun peitossa, myrskyn kaatamien puiden tummat juurakot pystyssä. Synkkää, taas. Piti siinä järvelle tullessa poiketa uudestaan Tammukammin jäänteille ja toistakin rakennuskohdetta katsomassa, mutta . . . Ei viitsinyt. Tahtoi vain pikaisesti leirin pystyyn ja päästä sateelta suojaan ja kuiviin vaatteisiin. Lammen pohjoispäässä oli epävirallinen tulipaikka, jolle hetkeksi jätettiin rinkat. Virallinen paikka oli pienen matkan päässä ja sinne sitten rahnustettiin. Jospa sää sallisi meille tulet jossain vaiheessa. Teltalle ei tahtonut kivetöntä paikkaa löytyä. Väsymys tekee tepposet päätöksentekokyvylle. No, saatiin se teltta kuitenkin pystyyn ja siihen pieni katos. Anne paneutui kuivien vaatteiden ja itsensä lämmittelyn pariin. Minä vähemmän kostuneena kokkasin. Hyvä ruoka, parempi mieli. On tämä kumma paikka. Tuntuu, jotta aina sataa. Pieniä heikkosateisia hetkiä lukuun ottamatta satoi aamuun asti. Nukuttiin hyvin ja pitkään.
Porttikoski 30.8 Su Aamu oli kirkkaampi kuin eilinen synkkä ilta. Katselin hiukan ympärilleni ja koitin hahmottaa siitä tulipaikan takaa muinaisen laavun paikkaa. Yksi tasainen ja hiekkainen kohta siinä on. Jos täällä laavu on vielä 70-80-lukujen vaihteessa ollut, niin tuossa puun kyljessä, se on paikkaansa pidellyt. Tulia ei sitten tehty. On täällä halkoja verkkohäkissä pienen pressun alla, mutta ei nyt. Päätettiin katsoa Suomun vesimäärä ja sen perusteella valita joko Porttikoski tai Lankojärvi. Aamutoimet muutaman pienen tihkukuuron saattelemina. Sittenpä lompsuteltiin Taimenlamminojan vartta seurailevaa polkua kauniissa maisemissa alas Suomulle. Kiirus ei ollut. Alunperin oli tarkoitus mennä tänään Padagovalle mutta kerkeehän sinne huomennakin. Nyt mennään varusteita kuivaamaan ja lepäämää. Suomussa oli vettä aikaisempia kertoja vähemmän, joten siitä mutkan kohtaa lähdettiin ylittämään. Vastarannan penkalla on nätillä paikalla oleva nuotiorinki. Menin yli, virta oli voimakas näilläkin vesillä mutta syvyyttä vain polviin. Matkakumppani oli taasen uuden asian edessä. Rauhallisesti, vaikkakin hiukan hapuilen siitä yli tuli. Kävelysauvat oli liian lyhyet reilumman tuen saamiseksi ylävirran puolelta, vaan hyvin homma hoitui. Katsoin ylityksen jälkeen reittiä niemen kärjen ja saaren kautta. Näytti paremmalta. Pienempiä kiviä (golf-tennispallo), huomattavasti heikompi virtaus, syvyys sama (poviin) mutta tietysti pidempi matka. Yhtä kaikki, hyvä ylityspaikka, kahlaa kummasta kohdasta tahansa. Pientä sateen tihkua piteli, eikä oltu vielä tultu kuin pari kilsaa. Siis sen enempiä miettimättä jätettiin tulipaikka. Siinä oli muuten aivan uusi pieni halkovaja. Suomujoen kaunista vartta alas kohti Porttikosken tupaa. Muutama pikku kierros piti tehdä. Tai väärin sanoa jotta piti, otettiin vaan varmemman päälle niissä kuravesipaikoissa. Porttikosken tuvalla ei ollut ketään. Ylityspaikan kohdalla näimme kahden ihmisen kävelevän vastarantaa alajuoksua kohden. Arvelimme noiden tulevan tänne. Pian he olivatkin vastarannalla, tuvan kohdilla, mutta hetken jokea katseltuaan jatkoivat sillan suuntaan. Laitettiin tulet kamiinaan ja koukut täyteen märkiä vaatteita. Olipa mukava istua lämpimässä, pöydän äärellä ja hörppiä kuumaa juotavaa. Minä tykkään tästä tuvasta. Eteisessä oleva saunan paikka on yhä tyhjä, hyvä suoja rinkoille ym. Ulkona olevan katoksen kohdalla katto hiukan vuosi, joten siellä olleet rinkkamme piti säilyttää sadesuojan alla. Saatiin syödyksi ennen kuin vastarannalla käyneet miehet saapui, olivat pidelleet taukoa sillan tuntumassa. Satoi taas. Istuskeltiin siinä tuvassa ja välillä pihalla ja rupateltiin. Iltapäiväteen kiehuessa sisään lampsi kolme nuorta miestä. Sisään vain tulivat ja rinkat tipahti keskelle tuvan lattiaa kuin koulupäivän jälkeen reppu oman huoneen lattialle. . . . Hieman sitä katseltiin ja taidettiin hymyilläkin. Hörpättiin tee ja alettiin kasaamaan omia varusteita jotka jo pääosin oli ehtineet kuivumaan. Sää näytti sen verta lupaavalta, jotta päätettiin pistää teltta sinne harjanteelle, ulkotulipaikan tuntumaan. Kello oli jo niin paljon ettei matkan jatkaminen pidemmälle ollut mielekästä. Saisi kengätkin olla koko yön sisällä kuivumista harjoittelemassa. Tuvalta noin 100m, ylävirran puolelle, löytyi mainio maisemapaikka. Oma tupa, oma lupa ja hiukan vähempi tungosta. Laitettiin tulipaikalle tulet ja pyydettiin aiemmin tulleet, Lahden suunnalta kotoisin olevat, miehet iltaa istumaan. Syötiin kevyesti ja paisteltiin popkorneja pari kattilallista. Siinä se ilta hissukseen pimeni turinoidessa ja napostellessa ja naukkaillessa. Mukava mennä nukkumaan kun ei ole märkää eikä uuvuksissa. Rauha maassa ja silleen.
Padagova 31.8 Ma Lähdettiin liikkeelle siinä 11:30. Vilkuilen tuota kelloa näin alkumatkasta, jotta opin hiukan päivärytmistä. Sama kellonaika tähän asti joka aamu. Mitään erityistä herätystä tai kiirehtimistä ei ole ollut. Rauhassa vain, siltä kun on tuntunut. Anne haki kenkänsä ja illalla tupaan jääneen vaatesäkin. Kengät ei olleet ihan kuivat joten kokeiltiin muovin laittoa pohjallisten alle jotta se ei kostuisi ihan heti. Ehdittiin ennen lähtöä istuskella nuotiokehällä pienten tulien ääressä aamupalalla. Eilisillan juttukaverit oli menossa kohti kahluupaikkaa josta me eilen tulimmen. Ei luvattu lähteä kilpakävelyyn kun saavat liikaa etumatkaa. Kun kerran oltiin tällä puolen jokea niin sitten pysytään tällä puolella. Jää katselematta se Karunaslaavun kämppäpaikka ja Lankojärven tupa. Ei haittaa. Aurinkokin paistelee pilvien lomasta. Pilviä kyllä vyöryy ohi ja tuuli on reippaan lainen. Suunta siis Padagovalle. En ole ennen tätä puolta jokea kulkenutkaan. Mukavan kokoinen selkeä polku Lankojärvelle asti jossa se katoaa hetkittäin ja saa varoa joutumasta umpikujiin. Alkumatkasta oikaistiin ensin metsän kautta sen eilisen joenylityspaikan ohi. Mukavaa ja helppokulkuista metsämaata. Siinä lämpeni sen verran, jotta ylimääräistä paitaa piti ottaa pois päältä. Maisemat mukavia ja vieressä rauhallinen joki. Kalavanganojaa ennen oli karttaan merkitty tulipaikka. Tuota mietin tauko- ja kahvipaikaksi, vaan eipäs löytynyt huollettua nuotiopaikkaa. Polun varressa se varmasti olisi. Komia sorapenkka siinä oli mutta polku kulki sen takaa. Kalavankanoja tuli vastaan. Pääsin saappailla mutta kenkäilijä sai virkistä jalkojaan. Kahluupaikan vieressä on puunrunko joen yli, monet sitä jälkien perusteella käyttäneetkin. Siitä jos liukastuisi niin märkää olisi enemmän kuin pelkät kengät. Otettiin siis varman päälle. Kun tulipaikkaa ei näyttänyt tulevan vastaan, niin pysähdyttiin pienen kosken kohdille kallioiselle rannalle muutaman tasaisen lohkareen välin istumaan. Keitin kivelle ja vesi kiehumaan. Surkea tämä ulkoilukartta. Kaikki ulkoilumerkinnät huitaistu vasemmalla kädellä. Siikauopajan laavukin Porttikoskelta alajuoksuun on merkitty väärälle puolelle Suomujokea. Se on siinä Siikauopajan lahden etelärannalla Suomuojan itäpuolella. Paha moka. Moka oli itseltäkin kun en netin kartoista tarkistanut näitä paikkoja vaikka ulkoilukartan epätarkkuuden tiesin. No ei ole katastrofi vaikka nuotiopaikalle ei päästy, penkkejä olisin vain kaivannut. Enemmän harmitti se kun mentiin mukavien taukopaikkojen ohi. Jos karttamerkintöjä ei olisi ollut ollenkaan niin oltaisi pysähdytty siinä missä siltä tuntui ja kauniita paikkojahan oli riittävästi. Saatiin kahvit ja leivät nautittua ja pikaisesti sadekamppeet päälle ennen isompaa kuuroa. Jos oli polut märkiä ennestään niin nyt niissä olevat kuopat viimeistään täyttyi. Saappailla pääsi hyvin mutta kenkäilijää hiukan säälitti. Vasen kenkä vuotaa. Löytyihän se huollettu tulipaikkakin, tosin runsaat puoli kilometriä kartan merkistä. Komiaan koskipaikkaan on laitettu. Sade häiritsi sen verran jottei kuvaamaan viitsinyt jäädä ja oltiin juuri muutama sata metriä ennen pidetty taukoakin. Paremmin tältä rannalta nämä kosket näkyy kuin toiselta, muistaakseni. Porttikosken suunnalta Lankojärvelle tullessa, joen itärannalla, pitää varoa ettei sinne umpikujaniemelle joudu. Polku kyllä sinne vetää. Karttaa kannattaa vilkuilla. Parikymmentä metriä mentiin kunnes käännyttiin. Itse Lankojärvi on kaunis tällä laidalla. Siinä pikkulampien kohdalla on mukavia soraharjanteita. Tulipaikkakin pitäisi olla vaan ei näkynyt (Ei ole enää olemassakaan uusien karttojen mukaan). Sitkeästi sitä taas ruokapaikaksi etsittiin. Meanteisen niliaittakin näkyi kun sopivasti kauempaa zuumaili. Ruokahuolto siirtyi Kahlaamolle. Polku veti sitä ennen aika pehmoiselle maalle, kierrettiin. Sade oli tauonnut ja aurinko välillä näyttäytyi. Tuuli kovasti. Kahlaamon laidalla, siinä pikkusaarten välillä tosiaan saattaisi saappaillakin päästä. En kokeillut. Jo muuttui maisema ja kulkumaa mukavaksi kun jatkettiin kahlaamolta ylävirtaan. Soratasannetta joen kupeessa ja myöhemmin jylhempää maastoa ylempänä rinteellä. Kulku maistui taas. Sen toisen kahlaamon kohdilla on tulipaikka jossa uusi pieni puuvaja. Pian alkoi kuulua kohinaa. Palovanganjoki siellä puskee tietään kohti Suomua. Tuttu paikka kapean kalliohalkeaman kohdalla. Silta yli ja kuohut alla. En näillä vesimäärillä ihan mahotonta myllerrystä mutta nättiä kuiteskin. Silta on mielestäni hyvässä kunnossa mutta uusia lankkuja on rannalla odottelemassa pääsyä sillan rakenteisiin. Hetki siinä istuskeltiin, tai minä enemmänkin pompin kameran kanssa. Sää ei ollut mikään kesäinen poutapäivä, mutta ei sentään satanut. Päätettiin (minä päätin) mennä ylävirtaan Padagovan suuntaan. Kotakönkään laavu ei nyt ollut tarpeellinen ja huomiselle toivoin parempaa säätä jotta voitaisiin kavuta Tuiskupäälle Palovangan yläjuoksun kautta. Padagovan tulipaikka on siirretty entisen kämpän kohdille Palovanganjoen rantatöyräälle. Se aikaisempi paikka siellä viereisen lammen rannalla olikin pers*****. Teltta pistettiin hiukan sivummalle ison hongan juurelle. Puita pilkkoessa alkoi sataa. Reippaan puoleisesti taas. No, lepäiltiin teltassa. Vettä vain ei ehditty, hoksattu, hakea sateen alkaessa. Kurkkua kuivasi mutta ulos ei voinut mennä kun siellä oli liian märkää ;-). Eihän tuo kuitenkaan pitkään sadellut, sen verta kuitenkin jotta tehtiin tulet siihen teltan vierellä olleelle epäviralliselle paikalle. Oli turvallisempi olo kun sateensuoja oli lähempänä. Hiukan ne penkit keikkui ja savu kirveli silmissä. Ilta tummeni mukavasti siinä sapuskaa laittaessa ja syödessä. Kummasti nämä pöpperöt maistuu täällä maastossa. Yöllä on pimeää. Ei parane kauas teltasta mennä tarpeille ilman lamppua, ei löydä muuten takas.
Tuiskukuru 1.9 Ti Huomenta. Tulet nuotioon ja aamupalan laittoon tulien ääreen. Lämmittäähän se hiukan, ainakin mieltä. Aamupöpperöiset silmät ei savussa kuitenkaan kovin nopeasti aukene. Taivas oli kirkas, joitakin pilviä lipui yli. Tuuli oli eilisestä laantunut mutta oli vieläkin kohtalainen, ei haitannut täällä metsässä. Sään puolesta reitti oli selvä. Palovankaa ylös, käännös kohti Tuiskupäätä ja alas Tuiskukurun kämpälle. Jatketaanko sieltä, riippuu sen hetken tilanteesta. Rinkkoja selkään laittaessamme nähtiin kahden miehen ja koiran partion tulevan Kotakönkään suunnalta, katselevat hetken virallista tulipaikkaa ja jatkavat alas sillan suuntaan. Ei täällä vilkasta ole, vasta kaksi ihmistä ollaan nähty merkittyjen tulipaikkojen tai tupien ulkopuolella. Palovanka jäi taannoisella reissulla mieleen kauniina jokivartena. Ei se pettänyt nytkään. Käveltiin jokivarren polkua hissukseen ylös. Koko ajan oli kauniita joen mutkia ja mukavaa männikköä katseltavaksi. Pian lähdön jälkeen piti vähentää vaatetusta, aurinko lämmittää sen verran. Muutaman kirometrin kävelyn jälkeen pidettiin pieni istumatauko. Raikas purovesi maistui. Ihailin joen virtausta ja mietin "jospa tuohon nakkaisi tumman lipan". Juuri ennen Palovangan tulipaikkaa käännyimme pois polulta. Lähdimme seuraamaan purovartta ylös. Hieman kauempana purosta, metsän puolella, kun kulkee niin saa taapertaa mukavassa varvikkomaastossa mäntyjen ja kelojen joukossa. Piti vain huolehtia, että hyppää puron itäpuolelle ennen kuin se kääntyy Morostojen suuntaan. Purolaakso on kivikkoinen, isoja kiviä joiden välissä virtaa useampia pikkuliruja. Helpompi siinä oli mennä kuin mettikössä johon jouduttiin. Kovin kivinen taival kunnes tavoitettiin kartalta ennakkoon suunniteltu purohaara siinä mäntymetsän rajalla. Rinkat laski jo mielellään maahan. Saappaat jalasta ja varvikkoon kyljelleen alustan päälle. Aurinko lämmitti. Oltiin jo tultu kohtuullinen matka, nälkäkin hiukan. Tauko oli kuitenkin tarpeen jotta saataisiin kerättyä lisää voimia viimeiseen nousuun Tuiskupään huipulle. Keitin tohisemaan. Katselin ympärille kameran läpi. Kelokippuroita maassa ja puissa. Kanerva kukkii ja ketunliekokin pukkaa varttansa. Jotkin koivut keltaisina vaan ruskean sävyt niissäkin voimakkainpana. Jossain jyrähti komiasti. Tunturin takaa oli kyllä hiipinyt hieman isompia pilviä mutta ei kai ukkonen sentään. Ei näyttänyt tai kuullostanut siltä. Mikä lie sota alkanut meiltä mitään kysymättä. Edessä nousi koivuinen rinne ja sen takana avoin tunturin rinne. Tuo otettiin urakaksi. Hiljaista taaperrusta ylöspäin. Askel toisensa perään, rauhallisesti, vakaasti ja konemaisesti. Ensin väistyi tunturikoivikko joka kasvoi kallioisessa ja sateiden jälkeen lätäkköisessä rinteessä. Helppo nousta kallioharjanteita seuraillen. Seuraavana väistyi vaivaiskoivukin. Se peitti paikoin rinnettä hiukan enemmän ruskan värejä itseensä ottaneena. Hetken istumatauko pidettiin sinä paljakan reunalla kivellä istuen. Oli aika laittaa tuulta pitävää päälle. Ei sieltä tunturin takaa mitään ukkosta tule. Pelkkiä poutapilviä harvakseltaan taivaalla lipumassa. Viimeinen etappi huipulle oli merkitty kartalle kivikoksi. Tätä hiukan pelkäsin etukäteen. Kuinka se meidän nilkoille sopii. Vaan ei huolta. Hyvin on pientä se kivi Tuiskupään huipulla. Pientä, litteää ja karheana hyvin paikallaan pysyvää. Sopii kulkea mistä lystää. Huippu tuli sitten yllättävän nopeasti vastaan ja olo koheni, hymy levisi samassa maiseman kanssa. Kummallinen vaikutus näillä huiputuksilla. Huipun eteläreunalla on muutama kallion töppyrä joiden taakse saattoi laskea rinkan ja istahtaa maisemia katselemaan. Edessä Ampupäät ja Vasanlyömäpäät. Taempana Sokosti, väliin pilven varjon tummaksi ja uhkaavaksi värjäämänä, välillä lempeän vaaleanharmaana auringon valaisemana. Etelässä Sompion yksitoikkoisuus ja jossain auringon suunnassa kimalteli Lokan allas. Nattasia piti jo kurkkia olan yli, täältä katsottuna ne ei näy tutun tunnistettavassa hahmossa. Sokostin takana alkaa Isompien tunturien alue jonka huippuja piti arvuutella. Koillisessa komeilee Joukhaispää ja sen takana Lupukkapään korkea kyömy. Huipulla tuulee! Niin täälläkin. Vaikka oli kohtuullisen lämmin niin viima viilentää. Käytettiin vielä viestintävälineitä yhteydenpitoon etelää: "Hengissä ollaan ja hyvin voidaan. Terveisiä tunturista". Vielä pakolliset valokuvat ja sitten laskureittiä katselemaan. Hyvän laskeutumisreitin löytäminen ei ole vaikeaa. Hetkessä oltiin tultu takaisin koivikon reunaan. Kun ei ympärille katselemalla parempaakaan kulkureittiä näkynyt niin lähdettiin suoraan alas kohti purovartta. Alkumatka meni hyvin vaan purouomapa ei ollut mitenkään hyvä kuljettava. Matkakumppani kielsi kysymästä nilkan vointia. Jassoo! Hetken sitä puronlaitaa seurattua päätin nousta ylemmäs. Hiukan helpotti. Lopullisesti kulkumaasto parani vasta rinteen alla kun alkoi tasaisempi metsämaa. Kuuset on vallanneet tämän maan. Seassa muutama ikipetäjä. Maapohja mättäikköistä. Viimeinen kilometri on aina pitkä. Niin nytkin. Suunta auringon mukaan ja apuna varma tieto oikealla puolella olevasta Tuiskukurusta ja vasemmalla kulkevasta leveästä Luiron polusta. Putkahdettiin metsästä suoraan Tuiskukurun tuvan taakse rinteelle. Huh. Eiköhän riitä tältä päivältä. Tuvalla ei ollut paljoa väkeä tullessamme. Sisällä pari iäkkäämpää miestä ja yksi nuorempi ruokailija. Pihalla pari telttaa ja tulipaikan vieressä väkeä. Oli aika levähtää ja hiukan herkutella. Illan menu piti sisällään omenahyvää, eli kuivattuja omenarenkaita keittämällä elvytettyinä ja päälle vaniljakastiketta ja paahdettuja mantelilastuja sekä kanelia. Jostain kuuluu kolinaa, lauleskelua (mölinää), pulinaa kiroilua ym. ym. Hetken kuuntelun jälkeen alkaa Tuiskukurun suunnasta valumaan nuorisoa. Reput roikkuu ja tavarat niissä, kilinä ja kolke on kohtalaista. Pian täyttää tuvan tienoon harmittava älämölö ja v-alkuiset sanat. Paikalle on saapunut Vantaalaisia koululaisia. Kun viimeisetkin käydään aikanaan hakemassa polun varrelta niin 22 niitä taisi olla. Yöpaikkamme ei siis ole tuvassa eikä ihan tuvan vierellä. Näin päätettiin. Saamme kuitenkin olla kohtuullisen toisella nuotiopaikalla. Seurailimme, katselimme, kuuntelimme, ihmettelimme sekä taivastelimme ympärillä olevaa hälinää. Pään pesu on seuraava operaatio. Siihen tarvittiin tuvan iso kattila, tuvan kaasuliesi ja ämpärillinen purovettä. Näppärästihän se hoitui. Kyllä elämä taas hymyilee. Hakeuduttiin varhain tuvan taakse kumpareen päälle rauhaisampaan paikkaan yöpaikkaa katselemaan. Riittävän tasainen ja pehmeä paikka tarpeeksi kaukana äänekkäästä tuvasta. Pilvet oli nousseet taivaalle. Yö oli jo pimeä. Nukutti hyvin.
Suomunruoktu 2.9 Ke Oli kai tarkoitus lähteä ajoissa vaan. . . Herättyä ja aamuvenyttelyt tehtyämme pistettiin teltta saman tien kasaan ja siirryttiin kaikkine romppeinemme alas tuvalle. Koululaisryhmä teki juuri lähtöä päiväkäynnille Luirolle. Onnea vain samaan aikaan Luirolla oleville ;-). Tupa ja sen ympäristö jäi sille mallille kuin omasta kotoaan olisivat lähteneet. Seinän vieruspenkillä keittimet, liiteri täynnä tavaroita, tuvan vesiämpäri keskellä pihaa, tupa täynnä kuivumassa olevia kuivia vaatteita. Älämölön sentään veivät mennessään, joku v-alkuinen sana unohtui meidän käytettäväksi. Mut tuvalla olleet oli jo lähteneet tai lähtivät pian. Rauha laskeutui kylään. Onhan se tietysti hyvä kun nuorisoa viedään maastoon mutta vetäjiltä odottaisi parempaa asiaan perehtymistä ja pitäisi sitä ryhmällekin joku "oppitunti" pitää. Oli kuulemma joku vaelluskurssi se koululaisryhmä. Kun tupa oli tyhjä niin hyödynnettiin pöydän ja penkkien tuomaa mukavuutta. Vatsa puuroa puolillaan on mukavampi lähteä eteenpäin. Pieni virhearvio sään suhteen. Se ei alkanutkaan tihuttamaan joten tuli laitettua ylämäkeen turhan tiivistä pukinetta. No mäen päällä saatettiin poistaa ylimääräiset. Vastaan rullasi pari mettähallituksen huoltomönkijää. Taitaa olla menossa vessojen tyhjennys juuri ennen ruskasesongin alkua. Kiitos teille hyvästä työstä. Polku Tuiskukurulta Vintilänojalle kulkee ylämaissa, tunturikoivikossa jossa maisemia ei alle 180cm pitkien kannata vilkuilla. Ei ne kummoisia ole pidemmillekään kulkijoille. Polku on kuitenkin hyvä ja sujuvaa on sitä tepastella. Minulla oli jopa perässä pysymisen kanssa tekemistä. Sen verran nopeasti edellä tikattiin kävelysauvojen kanssa. Hengästyä en kehdannut. Jälleen kerran valehtelin edessä olevan tunturin nimen. Ei se ollut Vintilätunturi, Vintilä on vasta seuraava. Edessä näkyi vasta Pikkutunturin keskilaki. Karttaan katsominen ennen vastaamista helpotta oikean vastauksen aikaansaamista . . . yleensä. Vintiläojakin sitten aikanaan tuli vastaan. Samalla alkoi hieman tihuttaa, hetken. Ei kuitenkaan varustauduttu sadeasuihin vaan jatkettiin laskeutumista kauniissa, kuusia kasvavassa laaksossa. Muutama mukava tauko-, tulipaikkakin siinä sivuutettiin. Vasta Salonlammella olevalla Kustunlammenlaavulla pysähdyttiin. Loppumatka taas pitkän puoleinen ja tihkukin tiivistyi. Laavulla oli tulet valmiina Tuiskukurun tuvalla olleiden miesten toimesta. Mettähallituksen huoltomiehetkin oli ehtineet tänne, vaan lähtivät saman tien. Olipa mukava istahtaa tulen ääreen, katoksen alle. Maisemien katselun ohessa rupateltiin miesten kanssa mukavia. Aikanaan laitettiin mekin pöpperöä ja toivoteltiin nekemiitä Suomun tuvalla. Kaunis paikka, oikein kaunis. Vain sade ja paikoin voimakkaat tuulenpuuskat häiritsivät. Vielä olisi rupeama Suomun varressa kulkevaa polkua enne päivän määränpäätä. Siispä liikkeelle. Sade oli onneksi tauonnut joten matkan teko oli taasen mukavaa. Kustunlammen kiertämisen jälkeen tavattiin joukko varusmiehiä, upseerikokelaita näyttivät olevan. Pitivät taukoja siinä kuin mekin ja kuljettiinkin vuorotahtia Aitaojan sillalle. Sotilassaattue. Mikäs siinä. Minä - "Toiset kulkee täällä huvikseen toiset määrätään kulkemaan". Ryhmää johtava majuri - "Niin, ja joillekin maksetaan ;-)". Jokivarsi on täällä hyvin metsäinen ja itse jokikin jo kaventunut sen verran jotta ylityspaikkoja ei tarvitsisi pitkään etsiä. Nättihän se joki. Koivutkin on täällä keltaisempia kuin tunturien ruostuneet lajikumppanit. Aitaojan sillan jälkeen polku, tie siirtyy kauemmas joesta, parempiin kulkumaastoihin. Täällä kuljetaan mönkijöiden levyistä huoltouraa ylempänä rinteellä. Hyvää kulkumaata, vaikkakin kulunutta jatkuu Suomun kämpälle asti. Me tosin poikettiin katsastamassa vanhan Suomun Ruoktun kuntoa. Sumusta olisi päässyt saappailla yli siinä tuvan edustalla olevaa kivivallia pitkin mutta solidaarisuudesta kenkäilijää kohtaan ja varpaita vilvoitellakseni kahlasin paljain jaloin. Vanha suomu on saman näköisessä kunnossa kuin ennenkin, vain rikkoutuneet ikkunat viestii ajan kulumisesta. Kulunuthan se koko torppa on. Ikääkin liki 80 vuotta. Tuvan sisällä oli hämärää osittain teipatun ja muovitetun, muutenkin pienen ikkunan takia. Takaseinän laveri on vissiin kunnostusten ajoilta 1970-luvulta. Pöytä lienee huomattavasti vanhempi, jollei jopa alkuperäinen. Katossa roikkuu joku orsi. Lämmityslaitettahan tuvassa ei ole. Eteisessä on vielä jotain lavereita. Tuvan seinään on kiinnitetty taulu, kirjoitettu teksti joka hyvin kertoo kämpän historiasta. Tuossa taulussa mm. mainitaan tämän olleen saunan ja varsinaisen päärakennuksen sijainneen 400m päässä töyräällä. Ei kuitenkaan kerrota kumpaan suuntaan ja kummalla puolella jokea. En siis lähde tällä kertaa etsimäänkään. Vielä paluu joen itärannalle, rinkat takaisin selkään ja pieni rupeama ennen Suomunruoktun autio- varaustupaa. Tuvan takamaastossa oli laavuja runsain mitoin. Sotilassaattueemme oli tavoittanut omat porukkansa ja pystytteli majapaikkaa. Paikalla oli kaikkiaan nelisen kymmentä varusmiestä perinteisellä syysretkellä. Retkeilyltä se näytti, mitään sodankäyntivälineistöä en ainakaan huomannut. Kantahenkilökuntaa oli majoittunut varaustuvan puolelle. Autiotuvan puolelta tavoitimme Tuiskukurun kämpältä lähteneet kaksi veikkosta ja yhden teltalle yöpymään menevän retkeilijän. Ruokaa ja juomaa, rupattelua ja varusteiden kuivattelua. Ulkona satoi taas, ja välillä hyvinkin voimakkaasti. Siinähän se aika meni rattoisasti. Kun autiotuvan puolelle ei näyttänyt tulevan lisää porukkaa niin päätettiin jäädä viimeiseksi yöksi tupamajoitukseen. Eipä tarvitse pistää telttaa sateessa pystyyn ja pääsee aamullakin ripeämmin liikkeelle.
Kiilopää 3.9 to Hävittiin kuorsausottelu kokeneemmille. Olisi pitänyt ottaa allergialääkkeet ennen yöpuulle menoa. Tuvan ilma oli huono ja ilmankierto alalaverien perukalla lähes olematon. Nenä oli aivan turvoksissa. Yön nukuin huonosti. No olihan sitä nukkunut edellisinä öinä oikein ruhtinaallisen pitkiä unia. No päästiinpä reippaasti liikkeelle. Ennen seitsemää herätys ja jo klo 9 oltiin ylitetty Suomujoki matkalla kohti Kiilopäätä. Kolmas kaasupullo oli vielä käyttämätön joten se annettiin tuvan Tamperelais-, Savolais kaksikolle. Kaasun kehveliä kun ei voi koneella kotiin kuljettaa. Suomun tuvan ikkunalla oli pari vajaata kaasuputelia kaikkien hyödynnettäviksi ja tulipalon kannalta pommeiksi asennettuna. (Tuli vasta mieleen). Polku oli leveä ja kivinen. Vaan eipä se enää haitannut. Sää oli tuulinen, onneksi myötäistä. Pilviä kuljeskeli taivaalla mutta selkenevään päin näytti olevan. Reippaasti se matka siinä joutui puronvarren kauniita maisemia katsellen. Varusmiesryhmiä meni ohi ja joitakin ohitettiin. Meidän ei tarvinnut pitää tupakkataukoja. Suomun toinen latvapuro ylitettiin ja suunnattiin Suomunlatvan laavulle. Laavu on uusittu sitten edellisen käyntini 1992, ainakin niin muistelen. Siistihän tämä nykyinen. Puuvaja/WC:kin on tehty laavun taakse. Väkeä on tullut vastaan ja solttupoikia mennyt ohi mutta laavu oli tyhjä. Edellisten jäljiltä vielä hiillos hehkumassa joten pikkutulet saatiin helposti (Anne hakkasi puut. Pitää mainita jottei tule sanomista). Saatiin kaasuilla vielä yhdet lämminkupit. Leipääkin oli jäljellä vielä parin näkkärin verran. Kyllä näillä Kiilopäälle jaksaa. Vielä viimeinen patukka taskuun ja jatkettiin matkaa. Kivuttiin kivistä polkua ylöspäin hyvässä myötätuulessa. Taivas oli seljennyt ja päivä paistoi mukavasti. Maisemat parani koko ajan ja harjanteelle päästyämme pysähdyttiinkin niitä hetkeksi ihailemaan. Varusmiehiä meni ohi yksin tai pienissä ryhmissä. Hymylevän näyttivät, ei siis mikään rankka keikka. Edessä avautui maisema pitkälle eteenpäin. Samoin silmien alla oli laajat näkymät länteen. Vielä olisi matkaa. Niilanpään porokämpälle poikettiin pitämään pientä taukoa. Halusin käydä kattsomassa rakennusta ihan paikanpäältä. Siinä se on ollut polun varressa mutta en ole "ehtinyt" tutustumaan. Poroerotukset on Niilanpään aidalta kuulemma lopetettu. Aitakin näytti rapistuneelta. Kämpässä on kaksi huonetta. Taempi on vielä paliskunnan käytössä ja lukittu mutta etummainen huone on avoin. Siellä oli niin hyvä makkaran tuoksu, että pieni ryöstö kävi mielessä. Yksi vanhempi pariskunta paistoi makkaroita sisällä olevassa kevyttakassa. Me istuuduttiin hetkeksi pöydän ääreen hörppäämään vettä ja syömään viimeisiä patukoita. Olut alkoi jo kiiltämään silmissä. Oltiin aikaisen herätyksen ja reippaan kävelyn ansiosta hyvissä ajoin täällä asti. Siksipä ehdotin jospa käytäisiin etsimässä ja katsomassa sitä kammia joka karttoihin on merkitty Niilanpää porokämpän alapuolelle. Polkua, puron yli ja pieni matka aidan viertä. Löytyi Neliskanttinen lautakota jossa muutama hirsi seinän alaosassa. Kammiksi tätä ei mielestäni voi sanoa. Katteen sisäpinta on lautaa, huopa päällä ja pintalaudan kappaleita päälimmäisinä. Hylätyltä näyttää vaikka kohtuullisen hyväkuntoiselta. Sisällä lattialla kasvaa sieniä. Aurinko paistaa mutta ei ole kuuma. Tuuli sen verran viilentää. Hyvällä tuulella ja mielellä mekin kipitettiin loppumatka. Kiilopään rakennukset tulivat aikanaan vastaan. Punnittiin rinkat 13,5 ja 18,5 tai jotain sinnepäin. Viitisen kiloa kuitenkin olivat keventyneet niin kuin pitikin. Käytiin hakemassa huoneen avain, palautin tyhjät kaasupullot ja istuttiin ansaitulle oluelle. Iltapäivän ja illan ohjelma koostuikin sitten majoitukseen asettumisesta, saunomisesta syömisestä, matkamuistojen tiirailusta, postikorttien lähettelystä ym. Päälle vielä pieni iltalenkki ja oltiin valmiita unten maille.
Kotimatka 4.9 Pe Kännykät oli herättämässä. varmuuden vuoksi. Sen verta mukavaa oli nukkua lakanoiden välissä jotta helposti olisi makailtu aamupalan ohi. Kiilopään aamupalapöytä on maittava ja runsas. Hyvin sillä pärjää kotiin asti. Hetki vielä jäi aikaa kiertää lähimaastossa ja toivoa jotta matkamuistokojuun olisi tullut jotain järkevää ostettavaksi. Ei edes kunnon t-paitaa. Huonot on Kiilopään myymälän valikoimat. Juteltiin myös yhden kaverin kanssa joka oli kipeyttänyt jalkansa jossain Siulan suunnalla ja klenkannut Luirojärvelle. Sieltä sitten rajalaitoksen kopterikyydillä lekurin puheille. Meinasi siinä Lentokenttäbussikin ehtiä livistämään. Piti ottaa pari hölkkäaskelta. Ivalon kentällä jo rutiinilla koneeseen (en siltikään tykkää lähtöselvittelystä). Vai että vain yhdet tulitikut ja nekin käsimatkatavaroissa. Taisi trangian sisällä ja tarvikepussissa mennä toinen ja kolmas tikkupaketti, hups. Lähtönousun aikana taasen seurailin maisemia ja koitin tunnistaa paikkoja. Muuten mentiin pilvien päällä. Helsingin päässä piti vaeltaa viimeisen kerran. Koneelta matkatavaroiden luokse joutui ravaamaan koko lentokenttärakennuksen päästä toiseen. Kyyti kotiin odottikin jo paikalla ja ruokakin oli tehty valmiiksi. Kiitos.
Toteutunut reitti km matka k.arv. Helsinki-Ivalo-Taajoslaavu 28.8 pe 9,0 Taajoslaavu-Lankopää-Taimenlampi 29.8 la 12,5 21,5 Taimenlampi-Porttikoski 30.8 su 3,0 24,5 Porttikoski-Lankojärvi-Padagova 31.8 ma 10,5 35,0 Padagova-Tuiskupää-Tuiskukuru 1.9 ti 10,5 45,5 Tuiskukuru-Kustunlampi-Suomunruoktu 2.9 ke 12,5 58,0 Suomunruoktu-Kiilopää 3.9 to 15,0 73,0 10,4 Kiilopää-Helsinki 4.9 Pe YHT 73,0km
Loppukommentteja Yksin on saanutkin aikaisemmin vaellella. Tämä kesä on sitten ollut täysi poikkeus. Ei yhtään yöpymistä yksin teltassa. Kyllähän tämä mukavaa on, ei tarvitse itsekseen höpötellä. Tälle reissulle lähteminen oli epävarma koko kesän. Vasta pari viikkoa aiemmin ostetut lentoliput varmistivat asian. Saariselkä oli jotenkin luonnollinen kohde niin saavutettavuuden, hinnan kuin ensikertalaiselle sopivuuden takia. Viikko maastossa oli vain hiukan lyhyt aika, se rajoitti reitin valintaa. Ruska-ajan ruuhkaankin oltaisiin voitu mennä mutta tämä ajankohta tuntui paremmalta. Hiukan kehnon puoleinen sää vielä lyhensi reittiä lisää. Viikon reissussa ei ole kovin kummoisesti pelivaraa. Vaan eihän ne maastot sieltä mihinkään karkaa. Hyviä kohteita riitti matkalle, paremmalla säällä oltaisiin ehkä kierrelty ja viivytty kohteissa hiukan pidempään. Kalastus jäi pois, ehkä hyvä. Olisi vaatinut hiukan enemmän aikaa. Luiron valtatie tuli koettua. On siellä väkeä. Eipä tarvihe ihan heti tuolle reitille nenäänsä laittaa. Kokemus sinäänsä. Ryysyt ja Romppeet Varustepuolessa ei ihmeempää. Kesän aikaisemmilla reissuilla tuli testattua ja hankittuakin tarvittavaa varustusta. Annen uusi makuualusta osoittautui hyväksi ja tarpeelliseksi hankinnaksi. Lainarinkka toimi lisäpehmikkeiden kanssa, jos vielä pikalukot saisi remmeihin. Vanha teltta on käyttökelpoinen kun alle vedeneristeeksi laitta jätesäkkejä. Jätesäkit voisi leikata ja teipata yhteen jo kotona. Vaellussauvani ylempi kiristysruuvimeksnismi petti ennen lähtöä mutta piti kuitenkin matkan ajan. Katoksena laavun pohjakangas 2mx2m oli hyvä mutta pitää tehdä isompi jostain kevyemmästä kankaasta. Telttalamppu oli välttämätön ja toimiva. Annelta puuttui kartan mentävä tasku vaatetuksesta. Minun vanha anorakki toimi niin kuin piti, vain parempaa tuuletusta kaipasi. Uusi kevyt tuulitakki ei pidä sadetta, tuli testattua perusteellisesti, muuten ok. Kun vaelluskengät vuotaa niin jalka on kokoajan märkä. (vaellussaappaat on jo hankittu). Pieni vanha kamera ei kestänyt viileitä säitä. Sen akut ja koko kamera on siis tullut tiensä päähän. Saatiin vain pari kuvaa. Kaasujen hankinta lentokoneella mentäessä hiukan ongelmallinen. Kaksi 230g kaasupulloa riitti kun muutaman kerran tukeuduttiin tupien kaasuun. Eli noin 70g päivää kohden voisi minimissään riittää. Ruoka Ruokaa oli riittävästi ja juuri sopiva määrä. Ei ruokalistassa juurikaan viilaamista. Takaisin ei tullut kuin joku pussikeitto, pasta-aines ja vähän kuivia vihanneksia. Omenarenkaat ja vaniljakastike oli herkkua. Omppuja olisi voinut olla enempi. Popkornit hyviä seurassa. Jerkky on mainiota ruokien lisukkeena. Pari suklaapatukkaa enemmänkin olisi mennyt. Hedelmäsokeriakin pitäisi muistaa napostella jne. Siis samaa kuin aina ennekin. Reitti Retken tarkoitukseen sopiva reitti. Ensimmäisen päivän polkureitti oli hyvä kun päästin kauemmas vaikka lähdettiin myöhempää. Toisen päivän sade ei reittiin vaikuttanut, mielialaan kyllä. Kolmas oli lyhyt tuttu reitti ja huoltopäivä. Neljäs oli uutta reittiä Suomujoen varressa, nähtävää riittää jos poikkea polulta. vaatii parempaa säätä. Viides päivä kauniissa jokivarressa ja saatiin yksi kunnon tunturihuiputus. (Oli se lankopääkin mutta sateessa). Kuudes päivä uutta reittiä tutulla välillä. Kaunis Vintilänoja ja komea Kustunlampi. Viimeinen päivä oli matkapäivä selkeällä polulla, lähes pakollinen. Muutamat suunnittelemani poikkeamiset jäi tekemättä lähinnä sään takia. Tammukammi ja Taimenlammen verkkovaja, Karunaslaavu, Palovangan laavu jne. Lupukkapäälle suuntaava päiväretki jäi myös väliin samoin Kopsuslampi ja Kopsusselkä jäi kokematta. Vaan jääpä tuleville vuosille vielä koettavaa.
Turhankävelijä 2.10.2009	PATIKOINTI