Saariselkä 2005
25.9 Helsinki 26.9 Rovaniemi 27.9 Kivipäänoja 28.9 Puilakanlampi 29.9 Siikavuopaja 30.9 Sarviojan tupa 1.10 Pälkkimäojan laavu 2.10 Luirojärvi 3.10 Kotakönkään laavu 4.10 Rautulampi 5.10 Roopenoja 6.10 Saariselkä Toteutunut reitti Loppukommentteja

ESIPUHE Laiskuus on päässyt valtaamaan illat reissuilla. Matkakertomuksen kirjoittamiseen ei tahdo riittää enään tarmoa. Nyt sain matkalla aikaiseksi vain pari päivää. Lopputaipaleen kirjoittelin taaskin kotosalla ja vasta valokuvien muokkauksen jälkeen eli toista viikkoa ehti parta kasvaa ennen kuin pääsin kirjoitus hommiin. Tässä on siis pääosin kyse muistelmista jotka kirjoitin reissun jälkeen. Yksityiskohdat ja tunnelmat kärsii helposti kun aika pääsee niihin vaikuttamaan. Koitan kuitenkin olla värittämättä asioita. Alkumatkan teksti on muuttamattomana se sama jonka matkalla olleeseen vihkoon kirjoitin. Helsinki ma 14.10.2005 Ennen matkaa Kohtuullisen nopeasti ideasta toteutukseen edennyt reissu. Ropin vaellus päättyi ennen elokuun puoliväliä ja sen jälkeen aika kului lähinnä valokuvien parissa ja tekemällä jotain mistä ei jää muistikuvia. Halusin kokeilla jotain uutta vaeltamisen alueella. Mieleen juolahti ajatus lähteä lappiin lokakuussa eli ruskan jälkeen. Oletettavissa olevien kylmien säidenkin takia oli mukava suunnata jonnekin jossa olisi tarvittaessa tupia suojaksi. Samalla mahdollistuisi Saariselälle meneminen ilman että, siellä olisi suuria ruuhkia. Vaelluspaikka ja aika olisi sitten valittu. Varusteista oli ongelmana makuupussi jonka lämpimyyttä mahdollisiin pakkasöihin epäilin. Ehdin jo hankkia silkkisen makuupussilakanan. Epäilin kuitenkin vielä. Partioaitassa sitten näin untuvaisen kesäpussin alennuksella ja ongelma oli ratkaistu. Kaksi untuvapussia sisäkkäin riittää varmasti. Reissun lähtöpaikkakin aiheutti hieman pään vaivaa kun osottautui että, Kiilopää on kiinni lokakuun alusta. Muutaman soittelun ja selvityksen jälkeen päädyin Saariselän keskuksessa olevaan Olutpanimoon ja sen kohtuuhintaiseen yöpymistarjoukseen. Sitten vain lähtöpäivän odottelua. Tuskallista. Sopivasti sain jonkun kummallisen flunssan ja köhän viikkoa ennen lähtöä. Aivan kunnossa en ollut lähtiessä mutta en sentään enään kuumeessa. .
25.9.2005 Helsinki - Rovaniemi Iltajunaan taas tähtäsin. Aikataulujen (Evo) takia tuli otettua tämä sunnuntain juna vaikka oletinkin täydeksi. No taas sain könytä yläpetille kun paikan varaus jäi myöhäiseksi. Eipä junassa mitään erityistä. Istuin hetken ravintolavaunussa joka oli täynnä mutta juttuseuraa ei ilmaantunut. Makuuosastossa keskipetillä poika oli hiljaa ja alapetiltä kuului vain kuorsausta. Nukuin huonosti. .
26.9. Rovaniemi - Kivipäänoja. Kuuden aikaan ravintolavaunuun sämpyläkahville. Kahdeksalta vaihto kiskoilta kumipyörille. Bussikuski olisi takuulla ollut mieluummin jossain muualla. "Hyvää huomenta" toivotukseen tuli vain tivaus "mihin olet menossa". No Saariselällehän minä ja sitten sain paiskata itse rinkkani bussin rahtitilaan. Kuski haukotteli, nojaili rattiin, soitteli kännykällä, laitteli tekstiviestejä, taputteli ja rummutteli käsiään. Olikohan ollut rankka viikonloppu. Matka kuitenkin sujui. Kiilopäällekin tehdään vihdoin leveämpää tietä. Jäin pois kyydistä Saariselän postilla (Kuukkeli) josta kävelin panimoravintolan luokse. Panimon emäntä lupasi säilyttää matkarepun. Söin porokeiton ja kävin vaihtamassa patikkaan paremmin sopivan kerraston. Saariselän kylään tutustuminen saa jäädä paluumatkalle jos silloinkaan ehtii. Matkailuhotellin vierestä alkaa portin kautta polut puiston puolelle. Huh. Polku on päällystetty ja sillä kulkee sauvakävelijöitä. Poikkesin vilkaisemassa Inari-Kittilä-tieltä uudelleen sijoitettua Kummituskämppää. Laskettelurinteiden ala-asemien läpi ja etiäppäin. Kartalla oli pieni neliö 1/2km hiihtohisseistä joen toisella puolella joten siirryin sinne. Paikalta löytyi pystyssä pieni hirsinen kömmänä. Rakennus oli kultavaltauksella ja valtauksen käytössä. Noin 2m pitkä ja 1,5 leveä, pieni ikkuna ja lauta eteinen. Jatkoin joen pohjoispuolta jossa mukavaa ruskaista männikköä ja vaatimattomia polkuja. Pätkä tukkitietä ja olin Luton päivätuvalla. Pieni parakkimainen kämppä hyvässä hoidossa vilkkaiden päiväpatikkareittien varressa. Laitoin kaminaan tulet ja sopan kiehumaan. Muutama ryhmä meni ohi siinä kun tein lähtöä eteenpäin. Suuntasin kivipäänojaa ylöspäin. Aluksi poluton oikaisu ja sitten jokivarren kauniissa ruskamaisemassa. Telttapaikka yhden jokihaarukan yläpuolelle kunhan olin paikallistanut sijaintini. Tasaista komeaa hiekkakangasta. Tuuli vain aika voimakkaasti. Illemmalla tietysti myös vettä. Makoilin teltassa hetken ja paneuduin unten maille. .
27.9. Kivipäänoja - Puilakanlampi. Levottomasti nukuttu, varsinkin alkuyö. Unirytmin nopea muuttaminen ei oikein suju. Teltta yllättävän märkä. Ei ollut pakkasta eikä kahden pussin sisällä kylmä. Sää tuhruinen. Pilviä ja sateen uhka. Jatkoin Kivipäänojaa ylöspäin. Huipulle ei ole sään takia asiaa, eikä aristavien polvien takia viitsi mennäkään. Eilenkin heitin melkein ympäri kun jalasta loppui voima. Polvet arkoja alas tullessa. Kuume ei taida enään olla päällä mutta kurkkua hieman kähistää. Olo on hiukan voimaton ja rinkkakin tuntuu painavan normaalia enemmän. Kivipään koillispuolen satulassa pieni tauko. Istuma-alusta ja termari tuli todettua hyviksi. Laskeuduin kauniiseen Lassinojan laaksoon. Olin juuri lopettanut kuvaamisen kun vastaan tuli 4 hengen ryhmä. Ei tämä ihan kuollutta seutua ole vaikka polut on kohtuullisia. Kivipään kämppä on paikallaan ja edellisten (äskeinen ryhmä) jäljiltä lämmin. Kaminan hiillokseen puita ja vedet kiehumaan kaasulle. Tupa tuntui lähes muistikuvien mukaiselta. Tosin muistikuvat on vuodelta 1983. Piharakennelmia on tullut lisää, mikä on hyvä. Jatkoinpa polkua Kulasjoen suuntaan. Parin km päästä tulin puiston rajalle ja samalla alkoi vanha hakkuualue ja ajokuntoinen metsätie. Talsin tietä myöten kun ei ojassakaan kävely innosta. 1,5km päästä poroaidan ali ja polkua Kulasjoen laavulle. Komia paikka laavulla. Alhaalla jo vuolaana virtaava joki. Ympäristön metsät vaan on harvennushakattu. Ei kovin häiritsevästi. Pysähdyin termarikahville ja kiersin pienen lenkin kameran kanssa. Ei tahdo valo riittää kameraan. Aikaa oli eli päivä ei vielä hämärtänyt joten jatkoin toista metsätietä kohti kartalle merkittyä rakennusta. jostain olen kuullut että tuo parakki olisi vielä avoin ja jotensakin pystyssä. Parakki löytyi hieman ennen kartan merkintää eli siitä kartan nuotiopaikan kohdalta. Asuttavahan se on, kaminakin sekä jokunen halko nurkassa. 3 patjallista sänkyä sekä pöytä penkkeineen. Jos ei esteettistä silmää häiritse niin kelpaa kyllä sääsuojaksi ja tarvittaessa yöpaikaksi. Yllättävän siisti. Ei rojua ja roskaa nurkissa. Kuittasin itseni vieraskirjaan. Poikkesin vielä vilkaisemassa paikkaa johon kartassa on tämä rakennus merkitty, varmistaakseni asian. Siellä ei ollut kuin mättäitä. Jokivarressa on hyviä leiripaikkoja mutta Puilakkakurun järvi houkutteli. Kulasjoenkin näytti pääsevän yli tästä parakista 50m ylävirtaan ihan saappaat jalassa. Otin rannalta ylityssauvan ja hilpaisin joen toiselle puolen. Kun sauva tuntui mukavalta niin en heittänyt sitä pois vaan ryhdyin sauvakävelijäksi. Illan jo alkaessa hämärtää klo 17.00 saavuin Puilakkakurun järvelle jossa nuotiopaikka tietysti hieman toisaalla kuin kartassa. Sateen tuhruinen sää, synkähkö paikka ja kehnosti telttapaikkoja. Pistin kuitenkin teltan siihen nuotiokehän taakse ja tulet nuotioon. laittelin iltapalaa samalla kun pimeys valtasi alaa ja tihkusadekkin alkoi. Järven niemi siinä nuotiopaikkaa vastapäätä näytti mukavalta leiripaikalta. Vetäydyin telttaan hyvissä ajoin. Kumman herkästi saa unen päästä kiinni mutta uni on tosi pätkittäistä. .
28.9 Puilakanlampi - Siikavuopaja. Sää kuten eilen. Täysipilvinen, tuulee ja tihkukuuroja. Maasto komistui Puilakankurussa. Kauniita lampia ruskan värittämää maata ja tummia puiden runkoja. Oikaisin Taimenpäiden yli Puilakankurussa olevan lähes tyhjän ison lammen jälkeen. Lasku Taimenlammelle oli todella upeassa maaruskassa ja komeiden puiden seassa. Taimenlammen rannalla on myrsky kaatanut 8 puuta kymmenestä. Ikävän näköistä. Rupesin etsiskelemään Tammukammia sieltä järven länsipäästä. Pari puroa ja muutama uudempi nuotiopaikka ja sitten kaatuneiden puiden keskellä kammin pohja. Noin 3x5m soikea turvekehä. Turpeen korkeus kehällä 30-50cm. Keskellä tulipaikan kiviladelma. Hiukan huonosti löyty, mutta on se siellä järven päähän laskevien purojen välissä kumpareella. Oviaukosta on ollut hyvä näkymä järvelle aivan kumpareen reunalla. (Tähän asti kirjoitin matkalla, loppu sitten kotona) Sateentihkuinen, suhruinen sää jatkui. Nuotiopaikan suunnalta kuulunut halon hakkuu ja pian sen jälkeen näkynyt savu houkutteli. Voihan sitä jatkaa eteenpäin jos en seuraan sovi. Taimenlammen tulipaikalla oli yksinäinen kaveri savottarinkan ja kamerajalustan kanssa. Pyysin lupaa istua tulen ääreen. Aikamme siinä mukavia höpöteltiin. Kyllä sen näkee jo kaukaa milloin tapaa hyvää juttuseuraa. Suomulle laskeuduin polkua seuraten koska se tietämäni ylityspaikka on juuri siinä Taimenlammelta tulevan polun kohdalla. Porttikosken tupa kiinnosti. Jos joutuisi menemään sillan kautta niin en enään tuvalle koukkaisi. Hyvältä näytti ylityspaikka, jopa saappaiden kanssa menemistä harkitsin. Riski olisi ollut kuitenkin liian suuri. Taukotossujakaan en viitsinyt kastella joten paljain jaloin virtaan. Roiskeet ylti polviin muuten meni mukavasti eikä vesikään kovin kylmää ollut. Siinä ylitystä touhutessa näkyi yksinäinen kulkija takanani Suomua seuraavalla polulla. Päivän päätepiste oli vielä epäselvä. Rahnustin kuitenkin pikkuhiljaa Porttikosken tuvalle Suomujoen rantoja ihaillen. Tuvan ovi oli auki ja sisällä istui nuori kaveri. Osoittautui samaksi jonka olin nähnyt ylityspaikalla. Hän oli ylittänyt Suomun jossain lähempänä tupaa. Aika persoonallinen kaveri nuoresta iästä huolimatta. Kaveri ei ainakaan ollut mikään Partioaitan varustemannekiini. Kiitettävää rempseyttä ja kadehdittavaa suoraviivaisuutta otteissa. Pihalla pieni reppu josta paistoi reikäleipä. Siinä hän istui tuvassa, oli saanut kaminaankin tuleen ja rauhallisesti lueskenteli paksua "Papillonia". Minä touhusin ja säntäilin sinne tänne kuin pistoksissa. Sadekin näytti yltyvän. Päätin kuitenkin jatkaa Siikavuopajan laavulle. (Olihan se suunnitelman mukainen etappi). Hyvästelin kaverin joka koko ajan oli istunut rauhallisesti kirjaansa syventyneenä. Porttikosken siltaa ennen kuului vastarannalta keskustelua mutta ketään en nähnyt. Maisemat jokivarressa on komeat ja sateen märkä maa on värien osalta kirkas. Harmittavaa vain että, pilvet pimentää muutenkin hämärää lapin päivää niin ettei kameralle tahdo riittää valoa. Omaa kulkemista ei hämäryys vielä haittaa. Katselin Porttikosken sillan seutua hetken ennen kuin jatkoin matkaa. Polku pieneni mutta kulkumaasto on mitä mainiointa. Sotavaaranjoelle tultaessa polku alkaa etääntyä rannasta kuin ennakoiden kääntymistään n Sotavaaranojan suuntaan. Poistuin polulta. Suuntasin aivan Sotavaaranjoen suulle poluttomalla kalliolla hypellen ja kierrellen. Ei ollut aivan paras reitinvalinta. Sotavaaranjoen pääsi helpolla saappaat jalassa yli siitä nuotiopaikan kohdalta. Istahdin hetkeksi. Jälleen oli allani polku, tosin kovin heikko. Se kuitenkin laskeutui pian rannan tuntumaan pois jokipenkan kangasmailta. Olisi kai kannattanut seurata polkua sillä jokipenkan päällä oli ikävä kulkea lukuisten vanhojen jokiuomien takia. Sai mennä alas-ylös useaan kertaan. Se viimeinen joen niemi, poroaidan jälkeen, kannattaa kiertää sisämaan kautta. Tavoittelemalleni Siikavuopajan laavulle saavuin jo illan alkaessa hämärtää. Kaunis ja rauhallinen paikka. Siistikin. Hyvä ja täysi puuvaja sekä tyylikäs vessa. Ei taida olla kovin vanha tämä laavu. Maaston kuluminen ei ole suurta. Toisaalta taitaa laavu jäädä reiteiltäkin sivuun. Aittajärveltä ylävirtaan suuntaavat menevät pohjoisrantaa ainakin Porttikosken sillalle. Ne jotka ylittävät Suomun Aittajärvellä taitavat sitten suunnata samantien etelämmäksi pois jokivarresta. Laavun vieressä kumpareella oli kotapuut pystyssä ja muutenkin siellä oli tasamaata useammallekin teltalle. Istahdin Laavulle ja vetäisin henkeä. Ei ollut satanut matkalla juuri heikkoa tihkua kummempaa. Tein tulet siinä termarikahveja juodessa. Laavun edustan nuotio on sopivalla etäisyydellä jotta se lämmittää ja laavun otsahirren päälle heitetyt varusteet kuivuu. Tunsin taas jotain sellaista suurta mielihyvää minkä takia tänne pohjoiseen aina palaa. Siihen tarvitaan näemmä hiukan fyysistä rasitusta, muutama päivä aikaa rauhoittua, kaunis maisema ja uuden paikan tuoma tunne löytöretkeilystä. Tihku jatkui. Istuin siinä tummuvassa illassa tuleen tuijottaen ja eväitä syöden. Pimeän tultua tunkeuduin makuupussieni sisään ja painoin pääni vaatekäärölle. Kyllä elämä on mukavaa. .
29.9. Siikavuopaja - Sarviojan tupa. Alkuyö tulee nukuttua levottomasti ja pienissä pätkissä. Lonkkaa painaa ja kusella täytyy juosta. Päivärytmille on aikamoista shokkihoitoa muuttaa yht äkkiä nukkumaan meno klo 02,00:sta 21,00:n. Aamulla kuitenkin nukuttaa kuten normaalisti eli pitkään. Valoisa aika alkaa jo seitsemältä jonka takia olisi hyvä päästä ylös ja matkaan hyvissä ajoin. Ei täällä tähän aikaan oli liian pitkiä nämä päivät. Pyrin ripeästi matkaan. Määränpäätä en vielä ollut valinnut. mutta jo alkumatkasta alkoi tuntua että Menen Sarviojan tuvalle enkä suunnitellulle Kuotmuttijärvelle. Hyvästelin Suomujoen ja aloitin loivan nousun Sotavaaran kylkeä. Kauniissa männikössä saavutin pian vaaran yli menevän poroaidan. Sitä seuraamalla tulin Maantiekurunojan varteen jossa hakeuduin nuotiopaikalle. Pahan näköiseksi on kulunut tämä reitti. Polku on leveä ja kivinen. Istuin tovin kahvia kitaten. Viimeistään tässä vaiheessa olisi pitänyt lähteä Kuotmuttijärvelle. Päätin kuitenkin seurailla polkua muutaman kilometrin, laitella sapuskat viimeisillä vesillä ja sitten Kaarnepään yli. Maaruska on komeimmillaan, luulisin. Jälleen pää pyöri kuin pöllön pojalla. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi vaikuttaa siltä että, vierellä seuraava puro saattaa pian kuivua joten sopivan tukin päälle istumaan ja keitin esille. Kovin on hiljaista. Ei linnut laula, ei tuuli suhise, ei itikat inise mutta polttiaiset pahukset vielä hengissä ja nehän puree. Hyvä aika siinä meni soppaa syödessä ja niitä näitä miettiessä. Lähdettävä kuitenkin oli. Lähes suoraan rinnettä ylös. Puuskutusta ja ähellystä. Kovin tuntuu reppu painavalta. Lieneekö voimat heikentynyt siinä pienoisessa kuumeilussa ja kurkkukivussa jota oli lähtöä edeltänyt viikko. Vaellus sauva on suunnaton apu tällaisessa nousussakin. Puuskutin siis ylös tunturin harjanteelle pysähtymättä. Siellä kivellä istuessa oli parhaat maisemat ihan jalkojen juuressa. Pilvet roikkui alhaalla ja sää oli muutenkin suhruinen. Jalkojen juuressa olevat jäkälät taasen loisti kirkkaina ja monimuotoisina. On se kumma että noinkin monta eriväristä ja -muotoista jäkälää mahtuu yhdelle kivelle. Jatkoin kohti Kaarnepäätä. Oli pakko kaivaa kompassi ensi kertaa esiin. Pilvet laski niin alas että näkyvyys pieneni noin 50m. Huipulle tulin aika yllättäin, tarkoitus oli mennä pohjoispuolelta ohi. Hetken kun pyörin huipun kivikasan ympärillä kameran kanssa niin olin jatkosuunnasta täysin epävarma. Ilman kompassia olisin lähtenyt lounaaseen kohti Maantiekurua eli yli 90 astetta väärään suuntaan. No pianhan sitä olisi ollut pilven alla ja nähnyt oikean suunnan. Kaarnepään lakea oli vielä mukava kulkea mutta jyrkkä alamäki alkoi ottaa polviin. Onneksi oli vaellussauva matkassa. Täytyy tosissaan käydä katselemassa sopivia sauvoja tulevia reissuja varten. Alas jokivarren polulle tullessani olikin ongelma. Kummassa suunnassa tupa on? Kaukana se ei voi olla. Kokeilin ylävirtaan noin 100m Joki muuttui koskisemmaksi mitä muistikuvani mukaan ei tuvan kohdalla ollut. Käännyin ja parin sadan metrin päästä tupa tulikin vastaan. Tuvalla ei ollut ketään. Siispä kannoin rinkkani sisään. Hikiset vaatteet naruille, kuivaa ylle, kaminaan tulet ja termarista vedet kahvia varten. Menin kuistin penkille istuskelemaan koska sisällä löyhkäsi jonkun hikiset kerrastot Heh. Ilta meni siinä pikkuhiljaa sapuskan ja oleilun merkeissä. .
30.9. Sarviojan tupa - Pälkkimäojan laavu. Pitkä yö. Sain olla yksikseni. Vieraskirjaa lukiessa kiinnitin huomion siihen että, lähes kaikki tulivat tai menivät Porttikoskelle, Aittajärvelle, Jyrkkävaaraan tai Muorravaarakkaan. Joku oli tullut Pälkkimäojan kautta mutta muuten tässä tuvassa käyneet kulkevat vain tupien välillä. Aamulla oli parin tunnin ajan pilvissä sen verran rakoja että, auringon valokin pääsi maahan asti. Läksin liikkeelle jo yhdeksän aikaan. Suuntasin sitä tuvan edustalta lähtevää nimetöntä kurua ylöspäin. Kurun pohja on hiekkakumpareita täynnä. Mukavia ja nättejä leiripaikkoja. Itärinteellä kasvaa mäntyä aika ylös mutta länsirinne on puuton siksi tuuli pääsi puhaltamaan ja oli hiukan kylmä. Nousin itäisen harjanteen yli. Siinä vaiheessa olin jo tihkusateisessa pilvessä. Rinne on ikävän jyrkkä pituus suuntaan kuljettavaksi. Paratiisikuru lähtee tuosta vastapäätä mutta sinne tuskin näkee. Jatkoin etelään kohti kurun pohjukkaa jossa ajattelin pitää ruokataukoa. Maisemat komistui ja sääkin helpotti joten ei sentään satanut kun pääsin kurun perukkaan. Kaunis paikka ja purokin laskeutuu useassa pienessä putouksessa porrasmaiselta kalliorinteeltä. Arvelin valokuvaukseen menevän aikaa joten päätin ensin laitella kunnolla sapuskaa. Kurun päädyn 600m kulkemiseen ja nousuun kului 1,5 tuntia ja valokuvia tuli tuolla matkaa otettua yli 40kpl. Kaunis paikka täynnä pieniä putouksia tummien kivien ja kirkasväristen sammalien välissä. Tunturiharjanteelle saavuttuani sää oli selkeytynyt niin ettei enään tihuttanut ja näkyvyys oli hyvä. Kun lumipää oli ihan vieressä ja maasto vaivatonta tunturinummea niin päätin tehdä pienen poikkeaman huipulle. Komeaa maisemaa. Lumipään huipulta lähdin laskeutumaan Pälkkimäojan latvalle. jossa sitten pidinkin pienen lammen rannalla kahvitauon. Jokivarressa Riitelmäpäiden kohdalla oli paikka jossa olin näkevinäni rakennuksen paikan. Ei mikään selvä tapaus mutta jotain poikkeavaa tuolla paikalla oli ollut. Hiukan neliötä muistuttava alue ja muutama kivikasa. Otin pari kuvaa ihan varmuuden vuoksi. Loppumatka Pälkkimäojan laavulle oli yllättävän pitkä. Taapersin sen kuitenkin kohtuullisella nopeudella polun ollessa hyvä. Alkoi jo hämärtää. Laavulla ei ollut ketään. En toki enään uskonutkaan ketään tapaavani. Sen verran hiljaista täällä on tähän aikaan. Laavu on joen pohjoispuolella aivan joen tuntumassa. Hyvä puuvaja sekä vessa. Muuten mainio paikka mutta kovin tuulinen. Aamulla olin vielä ajatellut käyväni illemmalla Pikku Luirojärvellä laavulta käsin. Nyt oli kuitenkin jo liian pimeä. Tein tulet ja laittelin iltapalaa. Pimeä tulee pian eikä sen jälkeen ole kummoiselti tekemistä. Nuotion katselua ja tuulen kuuntelua. Vetäydyin makuupusseihin tyytyväisenä tähän päivään. .
1.10. Pälkkimäojan laavu - Luiron autiotupa. Laavulla on mukava heräillä. Telttaan verrattuna tilaa ruhtinaallisesti ja maisema mukavasti näkösällä. Olishan sitä voinut tässä aamulla käväistä tuolla Pikku-Luirojärvellä. Mietin kuitenkin jotta palaisin Luiron saunareissulta, jos en nyt ihan tänne laavulle niin sitten tuonne Pikku-Luirojärven suuntaan kuitenkin. Läksin siis polun vartta etelään. Päivän ensimmäinen etappi tuntuu menevän aina paljon nopeammin kuin myöhemmät. Olin siis yllättynyt kun saavuin sinne Apujoukkojenvaaran alla olevalle poroerotuspaikalle. Paikalla on vanhaa rima-aitta ja verkkoaitaa. Molemmat kylläkin heikossa kunnossa. Onkohan täällä enään mitään erotus hommeleita. Tuvat ainakin on ja hyväkuntoisilta näyttää. Vanha kämppä on hirsinen ja lautahuoneella jatkettu. Seinässä iso nimikylttiä muistuttava lauta jossa lukee "Lukittu Porokämppä". Pitäisikö tuo tulkita kämpän nimeksi, Heh. Puron rannassa on sauna. Pieni ja nätti hirsirakennus. Puron toisella puolella on pienempi tupanen. Sellainen jyrkkäkattoinen käkikellomökki jonka räystäät melkein hipoo varvikkoa. (Kolmaskin mökki oli mutta sen havaitsin vasta kotona valokuvista. Se on vanhemman itäpuolella ja saattaa olla tuon pienemmän mallinen). Porokämpiltä lähtee kartan mukaan ylempi polku ja sitten lähempänä Pälkkimäojaa oleva reitti. Kun ylemmän polun alkua en heti nähnyt niin lähdin alempaa. Kurkistin siinä samalla ne pari vanhaa kotaa ja otin kuvatkin niistä. Jokivartta seuraava polku on aika hyvässä kunnossa ja matka etenikin muutamaa valokuvaustaukoa lukuunottamatta. Ennen Raappanan kammia kuului edestäpäin kopterin ääni. Pian taivaalla teki lenkin tuommoinen vispilä kaarroksen ja palaili Luiron taakse etelään. Raappanan kammi on entisellä paikallaan ja yhtä tunnelmallisen näköinen. Ensimmäiseksi piti tarkistaa sen vessan olemassaolo. En muista edelliseltä käynniltä turvevessaa. Kyllähän siellä kammin takamaastossa sellainen oli. Tuvan edustalla olevaa nuotiokehääkään en muista. Pysähdyin kahvitauolle ja käväisin katsomassa kammia sisältä. Hyvässä kunnossa näyttää olevan. Nätti kuin sika pienenä. Kirjoitin kammin vieraskirjaan mahdollisen paluu-aikeeni. Epäilin vielä Luiron "lomakylään" tulevan liikaa porukkaa. Kovin ripeästi en Luiron kämpille päässyt kun piti poiketa kuvaamassa itään ja länteen ja välillä itseäkin siinä saman ikihongan juurella kuin vuonna 1992. Luiron rajankämppä oli ainakin tyhjä. Laittelin sapuskat tuvassa. Laitoin tavarat kasaan ja rinkan tuvan seinustalle. Otin pyyhkeen ja pesuvehkeet. Kuitenkin ennen saunalle menoa poikkesin vilkaisemaan valvonta- eli huoltotupaa. On siellä puiston väellä mukavan kokoinen kämppä ja komea saunakin. Huoltomiehet, vai olisiko uuden saunan rakennusmiehet, olisivat voineet kerätä ne karhu tölkit siitä tuvan portaiden vierestä. Menin lämmittämään yleistä saunaa. Matkalla vilkaisin tyhjää autiotupaa. Siellä tosiaankin oli muistini mukainen teräsjalkainen tiskipöytä. Kromi sopii niin hyvin autiotupaan, Heh. Uusi sauna on melkein valmis. En havainnut siinä mitään puutosta. Oven edessä vain oli levy estämässä sisään menemisen. Kuistin vietellä oli valmis klapipino joten kyllä sitä saunaa on lämmitetty, jos ei muuten niin rakentajien mukavuudeksi. Saunan paikka vain on aika outo. Se sijaitsee kaukana rannasta ja kylän läpi kulkevan polun takana. Siinä sitä sitten tullaan vilvoittelemaan saunasta kaikkien näkösälle keskelle kylää. Jätevesiongelma taitaa olla syynä saunan kaukaiseen sijaintiin. Kuuselan vuokrakämpänkin kävin kuvaamassa kun en aikaisemmilla reissuilla sitä ole tehnyt. Vihdoin pääsin saunalle asti. Kuistilla oli sen verran puuta että sain kiukaan ja padan alle tulet. Onhan tämä sauna jo hiukan väsyneen oloinen. Ei kuitenkaan purkukunnossa, vaan taitaa tämä sauna kuitenkin lähteä kun uusi otetaan käyttöön. Menin pilkkomaan lisää puita. Puuvaja on tehty vanhasta autiotuvasta. Sellaisesta kaksiosaisesta joita täälläpäin ovat mm. Lankojärvi ja Muorravaarakka. Toinen pää taitaa olla vielä varastona mutta puuvajasta on otettu lattia pois eikä välikattoakaan enään ole. Ikkuna-aukotkin on laitettu umpeen. Siinä puita saunaan kantaessani tuli polkua pitkin yksi vanhempi mies. Hetken höpöttelyn jälkeen hän lähti sapuskan laittoon Rajan kämpälle ja minä jatkoin hommia saunalla. Aika vierähtää nopeasti. Saunottiin sitten siinä kahdestaan. Poikkesin uimassakin (kastauduin kaulaa myöden). Tuo olis varmaan jäänyt tekemättä mutta enhän voinut olla kaveria huonompi. Tarjosipa saunaseura sitten olut tölkillisen, vissiin kiitokseksi saunan lämmityksestä. Jäin Rajan kämpälle yöksi. Juttuseura oli niin mukavaa näin kuuden vaelluspäivän jälkeen. Käytiin siinä läpi vaellus historiamme, varusteet ja jotain muutakin. Ulkona käydessä näin valoja Ison autiotuvan suunnalta. Luulin jo kämppäkaverin lampun heijastukseksi. Tupa hiljeni joskus myöhään. .
2.10. Luiro - Kötakönkään laavu. Olen tottunut nukkumaan pitkään mutta nyt koitin nousta ylös aikaisin. Kämppäkaveri kertoi kuitenkin olleensa hereillä jo pitkään muttei viitsinyt takiani nousta. Jos jonkun kanssa kanssa reissuun aikoo lähteä niin unirytmien on syytä olla suht samanlainen. Aamutoimet on mukava hoidella kämpissä. On tilaa, lämpöä, kaasuliesi ja se tärkein eli pöytä. Kaverin rinkassa, tuvan seinustalla oli muistava lämpömittari joka ilmoitti yön alimmaksi lulkoämpötilaksi +8. Erikoinen yölämpö lokakuun alkuun. Sää oli yhä sateensekainen ja suhruinen. Päätin siten suunnata suorempaa reittiä Suomujoen suuntaan. Pikku-Luirojärvi jää tuleville reissuille. Pilvet roikkui tuntureilla joten Livikönlampien sola tuntui, ennen kulkemattomana, itsestään selvältä reitiltä. Luiron autiotuvan ohi mennessä näin sisällä väkeä joten eilisen illan valo ei ollut harhanäky. Luirojoen yli pääsi helpolla saappaat jalassa. Järven länsirannan polkua kulkiessani koitin katsella josko löytyisi paikkaa jossa Rajan kämppä on aikaisemmin sijainnut tai edes rannasta kämpälle johtanutta polkua. Kun tuo rakennus on siirretty jo 50 vuotta sitten niin ei taida tuvan sijaa löytää ellei joku paikkaa tarkalleen näytä. Luiron luoteispäässä kauniisti kellastunutta jänkää ja kullanvärisen heinikon läpi kiemurtelevia puroja. Livikönlammille tullessa on polku yllättävän pieni. Taitaa pääjoukko kulkea suomulle Ampuojan kautta. Sääli sillä Livikönlammet on todella kauniita. Rannoilla komeita kuusia ja Joukhaispään etelärinne siinä taustana. Taas kului aikaa kun kameraa piti yhtenään kaivaa esiin. Reitti on helpohko. Ainoastaan siinä lampien välillä on hiukan kivisempää. Livikönlampien kuru tekee jyrkän mutkan siinä korkeimmalla kohdalla. Sama paikka on tasaisempaa ja tarjonnee mukavia leiripaikkoja. Kurun yläosa laskee jyrkempänä ja kallioisena Suomulle mentäessä. Puro hyppii taas porrasmaisilta kallioilta parhaimmillaan parimetrisin putouksin. Siihen raameiksi tummat kivet ja kullankeltaiset heinät. Hmmmm.. Aikaa oli kulunut aamupalasta eikä yksi kahvitauko paljoa auttanut. Nälkä kurni suolistossa. Puro muuttui joeksi ja kivipohjaiseksi loivaksi koskien ketjuksi. Nimen tämä vesi sai vasta yhdyttyään Vasanlyömäpäänojaan. Seurailin joenvartta tähtäimessä Palovangan itäpäässä oleva merkitty nuotiopaikka. Itärannallakin kulkee kohtuullinen polku mutta siirryin länsipuolelle ennen Kaavitsalammilta tulevaa ojaa. Ehkä turhaan, sillä polku ei ollut parempi ja vielä nuotiopaikan kohdilta olisi joen ylittänyt saappailla. Tällaisella tihkusateisella ilmalla nämä nuotiopaikat on suttuisen oloisia. Kylmäkin oli ja väsytti. Tulia en kuitenkaan yrittänyt tehdä läpimäristä haloista ilman kirvestä ja sahaa. Paikalla ei ole puukatosta. Vain lämmintä päälle ja veden keittoon. Kello läheni neljää ja näytti selvältä että Kotakönkään laavulle saapuisin hämärän jo koittaessa. En siis vitkastellut turhia. Palovanganjoen vierellä maasto muuttuu sorapohjaisemmaksi ja polku levenee. En oikein tiedä kumpi on parempi. Kulkea polkua vai sen vieressä. Polulla ei tarvitse miettiä mihin mene kunhan seuraa vaaleaa uraa. Toisaalta polulla joutuu katselemaan ettei kompastu juuriin ja kiviin. Jokivarren maisemat on täälläkin komeat. Joki on jo rauhoittunut verkalleen virtaavaksi ja mutkittelevaksi uomaksi jota reunustaa tummarunkoiset kaartuvat männyt ja keltainen heinikko. Palovanka on nimensä veroinen. Joitakin hiiltyneitä kantoja ja palokoroisia isompia puita muuten kohtuullisen uutta metsää. Meinasin oikaista siinä Padagovanlammen kohdalla (Köngäs jossain kartalla). Palasin kuitenkin jokivarteen katsomaan Padagovan kämpän paikkaa. Siinä kohdilla joki on jo taas kaivautunut alemmas ja kuohuaa siellä koskena. Jokipenkan tasaisella laella on kulunut eli käytetty nuotiopaikka. Tuvan paikan pystyy vielä hahmottamaan maasta erilaisen kasvillisuuden ansiosta. Myös tuvan kolmen nurkan kivet on selvästi näkyvillä, tosin aivan maan tasalla. Suuntasin karttaankin merkittyä oikopolkua lammen kautta. Kadotin kuitenkin polun lammen laskuojalla. Entäs sitten ! Suunta oli selvä eikä maasto mitenkään ongelmallinen. Kyllähän se polku aikanaan vastaan tuli ja pian oli Suomujokikin näkyvissä. Aikaisemmin olen kiertänyt Kotakönkään alapuolella olevan niemen joen vartta seuraavaa polkua myöden. Muistan sen olleen vaikeakulkuinen ja kallioinen varsinkin rinkkaselässä rahnustavalle väsyneelle kulkijalle. Oikaisin siis niemen ja huomasin polusta että, samalle oikoreitille oli muutkin nähneet tarvetta. Vilkaisin vain pikaisesti Köngästä siinä sillan tuntumassa ennen kuin hakeuduin viereiselle laavupaikalle. Laavun ja sen edessä olevan nuotiopaikan välissä oli harmikseni iso kurainen lätäkkö. Halkovajasta puut loppi viimeistä kaarnan kappaletta myöden. No tulipaikkakin oli sen verran etäällä laavun laverista ettei se kuitenkaan olisi lämmittänyt. Istuinpa hetken ja huokaisin. Jotenkin tuntui rankalta tämä päivä. Muuten olo oli hyvä. Kuivaa päälle ja ruoka lämpiämään. Paikalla oli vieraskirjakin. Siitäkin selvisi että laavu on kohtuullisessa käytössä mutta jo muutamia päiviä ollut hyvin vähäisellä käytöllä. Taitaa kuitenkin olla niin ettei tämän laavun vieraskirjaan kirjoitella läheskään niin tunnollisesti kuin tupien vastaaviin. Ilta pimeni ja sain vallata taas laavun kokonaan itselleni. Kylmää yötä ei tälläkään kerralla tarvinnut odotella. .
3.10. Kotakönkään laavu - Rautulammen tupa. Nukuttipa hyvin ja pitkään. Alkaa lonkkakin tottua kovaan alustaan tai sitten on oppinut nukkumaan kyljellään riittävän koukussa. Olin melkein hoitanut aamutoimeni ja lähtöä tekemässä kun paikalle saapui isokokoinen ulkomaan elävä. Keskustelu oli lyhyt johtuen alkeellisesta kielitaidostani. Sen verran kuitenkin sain selvää että hän oli jo ehtinyt Lankojärveltä tänne. Oli siis korkea aika saada itsensä liikkeelle. Harmittaa kun ei voi keskustella ulkolaisten kanssa. Nytkin tuli lähdettyä aika tylysti juuri kun hän saapui paikalle. Toivottavasti ei kuvitellut minun lähtevän hänen takiaan. "Kieleni rajat ovat maailmani rajat" sanoi joku viisaampi jossain joskus. Kun Kotaköngäs jäi illalla vähäiselle kuvaamiselle niin poikkesin nyt ottamassa siitä muutamia otoksia. Päivän etappi ei ollut Rautulampea kauempana joten kiirettäkään ei ollut. Poimin taskusta kompassin toisen ja viimeisen kerran esille. Otin suunnan metsän halki Käyräselän suuntaan eli noin 90astetta Suomuun nähden. Komeaa mäntykangasta loivasti kohoavassa rinteessä. Könkäänvaaran ylärinteillä alkoi puustossa olemaan koivua ihan haitaksi asti. Käyräselällä sitten pääsin paljakan puolelle ja maisemat avautui. Johonkin takamaastossa paistoi hetken aurinko mutta en itse saanut nähdä tuota valopalloa vieläkään. Köpöttelin hissukseen luoteeseen kohti Rautulampea. Maaruska on kadonnut täältä paljakalta lähes tyystin. Vain jokunen mustikka pitää sitkeästi kiinni lehdistään. Istahdinkin kuvaamaan yhtä tällaista varpua. Hörppäsin samalla kahvit ja katselin Nattasten suuntaan avautuvaa maisemaa. Jotakin synkkää mutta kaunista on tässäkin hämärässä säässä. Tuntui uskomattomalta istuskella kevyessä tuulessa lokakuun puolella tunturipaljakalla palelematta. Ennen Rautulampea tuli ylitettyä Hikiojan polku ja kiivettyä lammen eteläpuoliselle harjanteelle parempien valokuvien toivossa. Rautulampi ei tältä suunnalta ollutkaan niin komea kuin oletin tai sitten turtumus maisemiin jo valtaa mieltä. Laskeuduin Suomun Ruoktusta saapuvalle valtatielle ja sitä pitkin tuvalle. Aivan viime metreillä taivas vielä muistutti viikon vallitsevana olleesta säätyypistä eli sateesta. Rautulammen tupa. Ensimmäisen kerran olen ollut täällä elokuun alussa 1977 ja edellisestä käynnistäkin vuonna 1983 on kulunut aikaa. Tuvasta tai sen ympäristöstä en tiedä mikä on muistikuvaa ja mikä valokuvien jättämä jälki aivojen poimuissa. Kovin on tuulinen paikka ja tupa sekä ympäristö kulunut.Tuvan sisällä on kunnolliset seinää kiertävät rahit. Hyvin niille mahtuisi 4 henkeä nukkumaan. Keskellä tupaa on pöytä ja pitkät penkit. Kamina ja hella tyypillisillä paikoilla. Katossa roikkui pari lastulintua. Asetuin taloksi vaikka aikaa olisi ollut vielä pidemmällekin lähteä. Kämppäluettelossani on mukana pienen kömmänän jäänne joka sijoittuisi Rautulammen länsipäädyn tuntumaan. Lähdin etsimään sitä ja jätin Rinkan tuvan kuistille. Täällä rautulammen pohjoisrannalla on myrskyn jäljiltä kaatunut suuri osa koivuista. Polkujen paikat on samalla siirtyneet kun kaatuneita puita ei ole katkottu. Etsimäni kämpän kohta löytyi polun varresta noin 150m lammelta länteen. Suurinpiirtein siitä mihin vanhat kartat on sen sijoittaneetkin. Ilta meni Rautulammen kämpällä normaaliin rauhalliseen tapaansa syöden ja kahvitellen. Ainoastaan auringonlasku sai minut hyppäämään ulkona. Oli näet ensimmäinen kerta kun moisen valoilmiön näin tällä reissulla. Tupaan ei sitten tullut muita. Vieraskirjan mukaankin täällä on ollut vain yksittäisiä kulkijoita 25.9. jälkeen eikä niitäkään joka päivälle. .
4.10. Rautulampi - Roopenoja. En halunnut kenenkään päiväretkeilijän herättävän joten nousin varhain ylös. Aamuisen siivouksen seurauksena kuskasin talon takana olevaan säiliöön lähes ämpärillisen jätettä. Jäteämpäriin hellan alle oli heitetty ruuan jätteet ja päälle makkarapaketti. Seinällä roikkui jonkun kalsarit ja tiskipöydälle oli jätetty vajaita marinol-pulloja ym. Vihdoinkin paistoi aurinko. Lopun makua on matkassa. Tuntureille kapuaminen ei enään innostanut vaan päätin kulkea Rautuvankaa Luulammelle ja sieltä sitten eteenpäin. Polku on koko matkan hyvä ja matkanteko maittoi. Pidin pienen kahvitauon lähempänä Luulampea pienen lammen rannassa. Aurinko lämmitti mutta tuuli piti viileänä. Poikkesin vielä katsomassa sitä pientä kurua joka on Luulammen kämpän länsipuolella. Ei jaksanut enään innostua. Luulammen Opastustupa oli tyhjällään. Sen kuistilla oli aurinkoista ja huomattavasti lämpimämpää kuin sisällä. Jäin siis ulos laittamaan viimeisen BlåBandin. Käväisihän siinä pikaisesti pari päiväkävelijää. Jatkoin luulammen itäpuolitse. Vilkaisin niitä hiekkapenkkoja jotka näkyvät tuvalta. Matkalla Rumakurulle poukkoilin laakson laidalta toiselle kun koitin vältellä suurimpia polkuja. Siinä ennen vanhempaa Rumakurun tupaa puro kulkee laakson länsireunalla ja ylempänä jokipenkalla on muutamia mukavia leiripaikkoja mäntyjen välissä. Vanhan Rumakurun tuvan kohdilla puro oli jo täysin kuiva. Otin muutamia kuvia eri kanteilta tupaa. Komiasti on hirret paahtuneet tuvan etuseinässä. Hieman hätkähdin kun näin tuvan oven lasissa ihmisen. Sisällä oli kaksi naista valmistautumassa matkan jatkoon. Olivat vissiin olleet siellä yön. Istahdin sisälle juttelemaan ja pitämään kahvitaukoa. Tupa on oikein mukavan kokoinen. Kapeille lavereille (penkeille) saattaa mahtua kolme lyhyttä ihmistä. Toisella sivuseinällä on pieni ikkuna ja sen edessä pöytä. Vastakkaisella seinällä oli kaasuliesi ja kamina sekä hiukan pöytätilaa. Tunnelmallinen tupa. Yöpyminen näin lähellä saariselän keskusta olevassa päivätuvassa ei kiinnostanut joten jatkoin matkaa samalla kun rouvashenkilöt lähtivät Luulammen suuntaan. Kiipesin rinteen yli Roopenojan puolelle. Rinteen päällä oli porotokka. Mieleen tuli edellisellä viikolla olleet uutiset rykimä-aikana kiihkeästi laumaansa puolustavista poroista. Jotkut ulkoilijat olivat jääneet poron hyökkäyksen kohteeksi ja loukkaantuneet sarvista. "Miksi nuo kaksi isosarvista tuolla tavalla minua katselee, Hus hus.". Roopenojalla oli vettä ja sammalikosta löytyi sopivan pehmeä tila pienelle teltalleni. Laskin rinkan ja kiersin vielä lähimaastossa löytämättä parempaa paikkaa. Taivas oli kirkas ja odotettavissa ensimmäinen pakkasyö. Siinä telttaa pystytellessä saapui kuukkeli katselemaan touhujani. kaivoin repusta keksipaketin ja murensin muutaman teltan vieressä olevaan vanhaan nuotiokehään. Kohta paikalla oli toinenkin kulkijan kaveri. Mainiota sirkutusta niiden välinen viestintä. Tuskinpa sentään minulle oli asiaa. Laittelin iltapalaa ja keittelin iltateetä. Syötin kuukkeleille loput keksipaketistani. Hyvin kelpasi. Aurinko laski ja lämpötila tippui pian. Yöllä teltta oli kauttaaltaan huurteessa ja rapisi mukavasti. .
5.10. Roopenoja - Saariselkä. Aamuyöstä oli pilvet nousseet taivaalle ja lämpötila samantien reilusti plussalle. No sainhan testata kahden untuvapussin lämpimyyttä edes hetken. Tarkenee varmasti tilapäisesti sinne -10 asteen tietämille. Mitään kiirettä ei mukamas ollut mutta ei siinä viitsinyt ihan norkoilemaankaan ryhtyä. Keitin termarin täyteen ja söin aamupuurot. Päätin kahvitella samalla kun tutustun uudempaan Rumakurun tupaan. Laskeuduin Rumakurun tuvalle. Pihamaa oli kivinen ja kulunut kuten muistikuvissani. Mielessäni ajattelin että irtokivet keräämällä piha olisi mukavampi ja nuo kerätyt kivet voisi hyvin sijoittaa paikkoihin joitten kulutusta haluttaisiin vähentää. Kämpän ulkoasusta oli kohtuullisen oikea muistikuva mutta sisätiloista en enään muistanut mitään. Sisällä pöytä, penkkejä, kevyttakka ja keittopiste. Kompostilaatikot oli sentäs naulattu kiinni. Kämppä oli suht siisti ottaen huomioon valtavan kulutuksen. Hörppäsin sisällä termarikahvit. Jätin rinkan tuvan seinustalle ja läksin kameran kanssa katsomaan itse kurua. Siinä kurun pohjalla on pieni lammikko josta lähtee puron liru. Jonnekin maan alle tuo puro kuitenkin katoaa koska pienen matkan päässä olevan vanhan kämpän kohdalla puro on kuiva. Palatessani tuvalle oli sinne jo saapunut muutama ihminen ja juuri samaan aikaan kaksi lisää. Jatkoin matkaa. Polulla kävely ei kiinnostanut joten nousin rinteelle. Pienen matkan päässä Rumakurun tuvasta on pieni kurun poikanen ja siinä puron liru. Mukavasti tuokin puro tippui kalliolta pieninä putouksina. Nousin ylös Vahtamapään rinteelle ja kuljin siellä vaivaiskoivun yläpuolella helppoja kulkumaita hakien. Alempana olevalla merkityllä polulla oli päiväkävelijöitä. Sääriselän hotellikeskus tuli näkyviin ja nyt viimeistään tuntui reissu loppuvan. Yksi kuru tuli siinä kuljettua poikittain. Päiväkävelijät hiukan katselivat reitin valintaani. Olin ottavanani paljon kuvia. Kapusin vielä Iisakkipäälle. Muutama kuva sinne ja tänne ennen laskeutumista. Valitsemani polku ei tainut olla mikään uusi ja virallinen mutta mukava ja kohtuullisen kokoinen. Taisi olla se vanha Iisakkipäälle johtava reitti joka on muodostunut kulkijoiden toimesta eikä suunnittelijan piirustuspöydällä. Sain tulla metsäistä reittiä rauhassa aina Luton varteen, siihen vanhan majan kohdalle. Joessa ei vain enään ollut siltaa joten kahlaamiseksi meni. Olin Saariselän lomakylässä. Uskollisen, Kulasjoelta asti mukana olleen, vaellussauvani jätin nojaamaan siihen latureittien alkukohdan opastauluhässäkän kylkeen. Kumma että ihminen voi kiintyä 140cm pitkään männyn karahkaan niin että tulee haikea ja syyllinen olo kun sen hylkää. Suuntasin suoraan panimolle ja tilasin, "päivää" tervehdyksen jälkeen tuopillisen. Myöhemmin kämpän huoneen varaamisen, suihkun ja siistiytymisen jälkeen lähdin tutustumaan tähän kuuluisaan ja joissakin piireissä halveksittuun kylään. Taisi olla oma onneni että, nyt oli vuoden toiseksi hiljaisin kausi. Kuulemma vain toukokuussa on hiljaisempaa, silloin paikalla ei ole edes paikallisia. Kiersin, kaarsin, kävin syömässä, ostoksilla, kahvilla ja kappelissakin. Illan istuin panimon mainiota vaaleaa olutta siemaillen paksussa tupakansavussa, selaillen ja hymyillen kymmenen vuotta vanhoja ERÄ-lehtiä. Nukkumattia ei tarvinnut tänäkään iltana kutsua kaukaa täyttämään velvollisuuttaan. .
6.10. Saariselkä - Rovaniemi - Hämeenlinna Aamupala panimolla ja sitten tutustumaan siulan uuteen opastuskeskukseen. Olihan se näyttely "ihan kiva". Tässä vaiheessa ei mikään enään tahdo kiinnostaa. Raja-Jooseppia käsittelevän pienen kirjasen ostin matkaluettavaksi. Palasin Panimolle odottelemaan kyytiä etelään. Se tulikin ajallaan. Matka Rovaniemelle ja junalla Hämeenlinnaan sekä sieltä Evolle alkoi. Mitä Evolla? Se onkin sitten jo ihan eri tarina. .
Toteutunut reitti Päivä km matka k.arvo Helsinki - Rovaniemi su 25.9 0 0 0 Rovaniemi - Saariselkä - Luton päivätupa - Kivipäänoja ma 26.9 1 9,5 9,5 9,5 Kivipäänoja - Kivipään tupa - Kulasjoki - Puilakanlampi ti 27.9 2 12,5 22,0 11,0 Puilakanlampi - Taimenlampi - Porttikoski - Siikavuopaja ke 28.9 3 13,0 35,0 11,7 Siikavuopaja - Maantiekuru - Kaarnepää - Sarviojan tupa to 29.9. 4 11,5 46,5 11,6 Sarviojan tupa - Lumipää - Pälkkimäojan laavu pe 30.9 5 12,0 58,5 11,7 Pälkkimäojan laavu - Raappanan kammi - Luirojärvi la 1.10 6 6,0 64,5 10,7 Luirojärvi - Livikön lammit - Palovanka - Kötakönkään laavu su 2.10 7 17,5 82,0 11,7 Kotakönkään laavu - Käyräselkä - Rautulammen tupa ma 3.10 8 7,0 89,0 11,1 Rautulampi - Luulampi - Rumakuru - Roopenoja ti 4.10 9 11,5 100,5 11,2 Roopenoja - Rumakuru - Iisakkipää - Saariselkä ke 5.10 10 7,5 108,0 10,8 Saariselkä - Rovaniemi - Hämeenlinna to 6.10
Loppukommentteja Vaihtelu virkistää. Oli oikein mukava käydä poikkeuksellisena aikana vaeltamassa. Kovasti odottamani, lumen seasta esiin pistävät ruskan väriset lehdet jäi näkemättä. Poikkeuksellisen lämmin sää oli siis hyvästä ja pahasta. Kylmyyteen varauduin tällä erää turhaa. Joidenkin vanhojen paikkojen uudelleen koluaminen oli mukavan nostalgista. Tulipa samalla tutustuttua Saariselän kylään. Jatkossa voi vallan mainiosti pidentää vaelluskautta lokakuun puolelle. Ryysyt Matkavaatteiden säilytys oli hyvä juttu. Myös lenkkarit ja tuulipuku voisi olla matkavaatteiden joukossa. Retkivaatteet haisee, myös ne päällimmäiset. Mukana oli turhaan lämpimiä vaatteita johtuen poikkeuksellisen lämpimästä säästä. Muutenkin voisi jättää kolmannen sukkaparin pois. Myös kaksilla kalsareilla pärjää. T-paitaa ei tarvitse reissulla. Takin olkapään tikkaus piti vielä parsittuna mutta se pitää korjata. Takki alkaa olla kulunut ja varsinkin hihoista on pinta kulunut puhki. Mitenköhän pitää kaatosadetta. Uudet paksut housut oli hyvät. Pikkupipo oli hyvä ja pysyi mukavasti nukkuessa. Vanhat avantouinti tossut kelpasi mainiosti ei kaivannut tukevampia. Kauluri on venähtänyt eikä enään vastaa tarkoitusta kaulan suojana. Romppeet Termari on mainio kapistus ja saattaisi olla paikallaan jo syyskuun reissuilla. Kaksi untuvapussia sisäkkäin on hyvä ratkaisu vaikka en täysin sitä päässyt testaamaan yöpakkasten vähyyden takia. Istuma-alusta eli löhöilyynkin riittävän pitkä 100-120cm makuualusta n.5mm paksu osoittautui kanssa erinomaiseksi varusteeksi. Keittimen alumiinikattilat ei tarjonneet mitään suurempaa ja huomattavaa hyötyä, päin vastoin. Niiden pyöreästä reunasta oli hankalampi kaataa läikyttämättä ohi. Kameran 5 akkua riitti juuri ja juuri (yksi oli varalla Evo reissua varten). Matkalla käyttämäni vaelluskeppi osottautui korvaamattomaksi tueksi itselle ja kameralle. Jatkossa mukaan tullee kameraruuvilla varustettu Vaellussauva. Ruoka Ruokaa oli sopiva määrä ja lähes kaikki tuli syötyä. Voita voisi olla enemmän kun näkkärin määräkin lisääntyi. Tonnikala sellaisessa litteässä foliopussissa oli hyvä ratkaisu. Sokeri meni säännöstelyn puolelle. Urheilujuomia täytyisi muistaa käyttää. Reitti Hyvä reitti. Saariselän kylän läheisyys tekee kuitenkin sen ettei Suomun länsipuolelle halua mennä ihan vähään aikaan. Mukavasti tuli tupakohteitakin käytyä. Vielä jäi joitakin. Laavut on mainio vaihtoehto yöpymiseen. Niitä täytyy suosia. Tietäisi vain kuinka kansoitettuja ne on lämpimämmällä. Kylmä kyllä karkottaa suurimman väkimäärän tupiin. Saariselkä on komea ja monipuolinen vaellusmaasto. Palaan kyllä sinne vaikka en ehkä ihan pian. Päivämatkat oli kohtuulliset ottaen huomioon lyhyen valoisan ajan ja valokuvauksen joka "hidasti" matkan tekoa.
	PATIKOINTI