Pääsivu
Muuta
ja Huuhaata
Koordinaattimuutos
KOORDINAATTIMUUTOS KKJ:n yhtenäiskoordinaatisto > ETRS-TM35FIN
Maanmittauslaitos otti karttapaikalla (9.2.2010) käyttöön uuden koordinaattijärjestelmän ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit.
Aikaisemmat koordinaatit, joita olen käyttänyt, eli KKJ:n yhtenäiskoordinaatisto on poistuva järjestelmä. Paperisten karttojen osalta muunnos on toteutettu käyttöön jo 2006.
Tuli siis tarve muuttaa lukuisat sivuillani olevat koordinaatit uuteen muotoon. Yksittäisen pisteen voi muuttaa jatkosskin MML:n karttapaikalla. Mutta minä tarvitsin kotona olevaan kämppäkortistoon matemaattisen kaavan jolla kortistoni automaattisesti laskee uudet koordinaatit vanhoista jo syötetyistä arvoista.
Tein taulukkoa ja kokeilin. Otin etelä- pohjois suunnassa ja länsi- itä sunnassa koordinaattipisteitä 50 000m välein ja vertailin KKJ:n ja ETRS koordinaatteja. Käytin koordinaattien muuntamiseen MML:n karttapaikan muunninta.
Sain tehtyä seuraavat muuntolaskurit. Optimoin virhettä pieneksi Lapin alueella koska sieltä on suurin osa käyttämistäni koordinaateista eli Kämppäkortistoni. Kokonaisvirhe lapin alueella jää alle metriin aivan päälakea lukuunottamatta. Kun kyse on sentään pääosin rakennuksista katsoin metrin virheen olevan hyväksyttävissä. Annanhan kortistossani KKJ:koordinaatitkin vain 10m tarkkuudella.
(N) ETRS-TM35FIN = KKJ:N-((KKJ:N-7600000)/2500+3172,5)-(KKJ:E-3400000)/150000
(E) ETRS-TM35FIN = KKJ:E-(KKJ:E-3400000)/2500-3000132

Tällä lähdetään muuttamaan kämppien
koordinaatteja.
Kaavoja voi ja kannattaakin vielä miettiä ja sorvata.
Tein toisenkin version jossa lapin osalta virhe oli hieman pienempi
mutta Maarianhamina heilahti jo 9m sivuun.
On ne virallisetkin muuntokaavat jossain vaan tämä kelpaa
minulle.